Digiaktiivit uudistumisen edelläkävijöitä
Digitalisaatiota runsaasti hyödyntävät yritykset peittoavat digiä hyödyntämättömät yritykset monella eri uudistumisen mittarilla. Onko digiaktiivisuus yrityksen keino selviytyä murroksesta?
Elämme siirtymävaihetta digitaaliseen talouteen, jossa uudet teknologiat muuttavat maailmaa, aivan kuten teollinen vallankumous ja sähkön valtavirtaistuminen muuttivat. Uusien teknologioiden hyödyntäminen voi johtaa suurempiin muutoksiin, kuin mitä on osattu odottaa. Suurten tietomassojen käyttöönotto ja laaja-alaisempi hyödyntäminen muokkaavat analytiikkaa ja sen mahdollisuuksia.
Digitalisaatio, robotiikka ja keinoäly mahdollistavat monien työtehtävien uudelleenjärjestelyn ihmisiltä koneille. Monet vanhat työnkuvat katoavat, ja monet rutiininomaiset, myös kognitiiviset työt siirtyvät koneiden tehtäväksi.
Etlan mukaan pelkästään Suomessa jopa kolmannes työpaikoista saattaa kadota parin seuraavan vuosikymmenen aikana. Murros tulee muokkaamaan ja luomaan uusia työmuotoja ja muuttamaan opittuja työkäytäntöjä. Tietyt työnkuvat, kuten luovuuteen ja innovointiin liittyvät tehtävät, tulevat säilymään suurella todennäköisyydellä.
Syksystä 2016 peruskoulujen opintosuunnitelmaan lisätty, ensimmäisestä luokasta lähtien opetettava ohjelmointi tekee tämän päivän lapsista täysin diginatiiveja verrattuna aiempiin ikäluokkiin. Heidän sukupolvensa tulee viimeistään ajamaan läpi täydellisen transformaation digitaaliseen talouteen.
Pilvipalvelut ja digitalisaatio markkinoinnissa jo laajasti käytössä
Tilastokeskus toteuttaa joka toinen vuosi yritysten innovaatiotoiminta-tutkimuksen, joka pohjautuu EU-maissa toteutettavaan Community Innovation Survey (CIS) -yhteishankkeeseen. Tutkimuksessa kartoitetaan yritysten innovaatiotoimintaa ja sen yleisyyttä. Uusin julkaisu on kesäkuulta 2016, jossa tarkastellaan yritysten innovaatiotoimintoja vuosina 2012 – 14.
Innovaatiotoimintaa vuosina 2012 – 14 harjoittaneita yrityksiä oli noin 55 prosenttia tutkituista yrityksistä, teollisuudessa 58 ja palvelualoilla 53 prosenttia. Selkeänä trendinä näkyi suurten yritysten suurempi osuus innovaatiotoiminnoissa. Mitä pienempiä yritykset, sitä vähäisempi oli innovaatiotoimintaa harjoittaneiden osuus.
Uusimmassa kyselyssä kysyttiin ensimmäistä kertaa yritysten digitalisaation, big datan ja julkisen sektorin avoimen datan merkittävyydestä yrityksen liiketoiminnassa. Yleisesti merkittävintä yritysten liiketoiminnalle oli digitalisaatio tuotteiden markkinoinnissa ja pilvipalveluiden käyttö, jotka olivat merkittäviä lähes 65 prosentille yrityksistä.
Big dataa ja avointa dataa käytettiin erityisesti markkinoinnissa, noin 37 prosenttia yrityksistä arvioi sen merkittäväksi.
Kyselyn kattamat digitalisaation eri muodot pitävät sisällään:
digitalisaation tavaroiden ja palveluiden tuottamisessa, muotoilussa, markkinoinnissa sekä jakelussa
pilvipalvelut
sosiaalisen median
esineiden internetin
robotiikan hyödyntämisen tuotantoprosesseissa
Palvelualat edellä teollisuutta
Digitalisaation merkittävyyden perusteella yritykset jaettiin kolmeen ryhmään niin, että korkean digitalisaation hyödyntäjiin kuuluivat yritykset, jotka arvioivat merkityksen suureksi tai kohtalaiseksi vähintään viidessä digitalisaation yhdeksässä osatekijässä.
Yritykset, joita ei koskenut yksikään digitalisaation muoto, kuuluvat ryhmään, joka ei hyödynnä digitalisaatiota lainkaan. Muut kuuluivat ryhmään kohtalainen digitalisaation hyödyntämisen taso.
Digitalisaation suurhyödyntäjiä on 27,6 prosenttia yrityksistä, kohtalaisesti hyödyntäviä noin 53 prosenttia (kuvio 1).
Kuvio 1. Digitalisaation hyödyntäminen eri toimialoilla, % kaikista yrityksistä
Lähde: Tilastokeskus, innovaatiotoiminta
Lähes viidennekselle Suomen yrityksistä digitalisaatio ei ole ollut lainkaan relevantti yrityksen liiketoiminnan kannalta vuosina 2012 – 14.
Palvelualoilla paljon digitalisaatiota hyödyntäviä yrityksiä on noin 36 prosenttia yrityksistä. Teollisuudessa vastaava luku on 17,5 prosenttia.
Kohtalaisesti digitalisaatiota hyödyntäviä yrityksiä on teollisuudessa enemmän kuin palvelualoilla, teollisuuden osuus on noin 61 prosenttia ja palvelualojen 46,5 prosenttia.
Toimialoista tietopalvelutoiminta on luonnollisesti suurin digitalisaation hyödyntäjä. Alahan pitää sisällään kaikki internethaku-, tiedonkäsittely- ja pilvipalvelut, verkkoportaalit ja alustat, streaming-palvelut ja uutistoimistot. Paljon digitalisaatiota hyödyntäviä on toimialalla noin 88 prosenttia yrityksistä ja kohtalaisesti hyödyntäviä lähes 12 prosenttia.
Seuraavaksi suurimmat digitalisaation hyödyntäjät ovat ohjelmatuotanto ja kustantaminen, radio- ja televisiotoiminta ja ohjelmistot, konsultointi ja siihen liittyvä toiminta. Myös rahoitus- ja vakuutustoiminta ja mainostoiminta ja markkinatutkimus hyödyntävät digitalisaatiota ahkerasti.
Vähiten digitalisaatiota liiketoiminnassaan hyödyntäneet yritykset olivat toimialaluokissa kaivostoiminta ja louhinta sekä kuljetus ja varastointi.
Mitä suuremmista yrityksistä on kyse, sitä suurempi on paljon digitalisaatiota hyödyntävien osuus. Mitä suurempi on yritys, sitä laajempi skaala yrityksellä on tarjottavana tuotteita ja palveluja, jolloin digitaalisuus on suuremmalla todennäköisyydellä osa yrityksen toimintaa.
Yli 250 henkilöä työllistävistä yrityksistä 46,5 prosenttia hyödyntää paljon digitalisaatiota liiketoiminnassaan. 50 – 249 henkilöä työllistävistä yrityksistä osuus on noin 31 prosenttia ja 10 – 49 henkilöä työllistävistä yrityksistä noin neljännes.
Palvelualojen yli 250 henkilöä työllistävistä yrityksistä 54,5 prosenttia on digitalisaation suurkäyttäjiä, teollisuuden osuus on noin 40 prosenttia. 50 – 249 henkilöä työllistävistä palvelualojen yrityksistä noin 43 prosenttia käytti runsaasti digitalisaatiota. Teollisuudessa saman kokoluokan yrityksistä osuus on lähes 22 prosenttia.
Alle 50 henkilöä työllistävistä palvelualan yrityksistä noin kolmannes on digitalisaation suurkäyttäjiä, kun taas teollisuudessa vastaava osuus on hieman alle 15 prosenttia.
Digitalisoituneet kasvavat ja kansainvälistyvät
Etlatieto Oy:n vuosittain toteuttama Digibarometri mittaa Suomen digitaalista tilaa ja menestymistä kansainvälisesti. Suomen sijoitus on parantunut vuodesta 2014 yhden sijan kerrallaan, ja uusimmassa Digibarometri 2016-julkaisussa Suomi on ykkössijalla digibarometrin kokonaisindeksillä mitattuna.
Myös digibarometrin yritysvertailussa Suomi pitää ykköspaikkaa, ja Suomella on myös ollut vertailun parhaat edellytykset digitalisuuden hyödyntämiseen jo kolmatta vuotta peräkkäin.
Digibarometrissa tutkittiin digitaalista kyvykkyyttä ja pisteytettiin yritykset sen mukaan. Mitä suurempi digitaalisuuden aste yrityksellä oli, sitä suurempi sen liikevaihdon kasvuvauhti oli. Vähiten digitalisoituneilla liikevaihdon kasvuvauhti oli 0,4 prosenttia ja eniten digitalisoituneilla 2,5 prosenttia.
Digibarometrin mukaan nuorissa yrityksissä keskimääräinen digitalisaation aste oli korkeampi kuin vanhoissa yrityksissä.
Erot yritysten globaaleilla markkinoilla toimimisessa ovat huomattavat verrattaessa yrityksiä niiden digitalisaation asteen mukaan (kuvio 2). Digiaktiiveissa yrityksissä Euroopan ulkopuolella tuotteitaan tai palveluitaan myyviä yrityksiä oli kaksinkertainen osuus, 35 prosenttia, verrattuna yrityksiin, jotka eivät hyödynnä digitalisaatiota. Kohtalaisesti digitalisaatiota hyödyntävien yritysten osuus oli 30 prosenttia.
Kuvio 2. Maantieteellisillä markkinoilla toimiminen, % kaikista yrityksistä
Lähde: Tilastokeskus, innovaatiotoiminta
EU-maissa tai vastaavissa tuotteitaan myyviä yrityksiä on paljon digitalisaatiota harjoittavista reilu 50 prosenttia, yrityksistä jotka eivät harjoita digitalisaatiota vastaava osuus on hieman alle 29 prosenttia.
Digitalisaatiota hyödyntämättömien yritysten määrä korostui vain alueellisesti toimivien yritysten keskuudessa, jossa digitalisaatiota hyödyntämättömien osuus oli suurin, noin 73 prosenttia.
Digitalisoituneet innovoivat
Tilastokeskuksen innovaatiotutkimuksen kaikista yrityksistä noin 55 prosenttia ilmoitti harjoittaneensa innovaatiotoimintaa vuosina 2012 – 14.
Korkean digitalisaatioasteen yrityksistä jopa kolme neljästä ilmoitti harjoittaneensa innovaatiotoimintaa ja kohtalaisen digitalisaatioasteen yrityksistä reilu 57,5 prosenttia harjoitti innovaatiotoimintaa (kuvio 3).
Yrityksistä, jotka eivät hyödyntäneet digitalisaatiota lainkaan, vastaava osuus oli 20 prosenttia.
Kuvio 3. Eri innovaatiotoimintoja harjoittaneet yritykset, % kaikista yrityksistä
Lähde: Tilastokeskus, innovaatiotoiminta
Innovaatiomuodoista tuoteinnovaatiot olivat kaikista yleisimpiä. Digitalisaation käyttöasteittain tarkasteltuna yrityksillä on valtavat erot innovaatiotoimintojen harjoittamisessa.
Digiaktiivit käyttivät innovaatiotoiminnan menoihin 3,3 prosenttia liikevaihdostaan. Kohtalaisesti digitalisaatiota hyödyntävillä vastaava osuus oli 1,8 prosenttia ja digitalisaatiota hyödyntämättömillä yrityksillä 0,2 prosenttia.
Suomi innovaatiojohtajien joukossa
Maailman talousfoorumin mukaan Suomella olisi parantamista yritys- ja innovaatioympäristöissä, vaikka Suomi sijoittui toiseksi Networked Readiness Index -vertailussa, jossa mitataan maan menestymistä digitaalisessa maailmassa ja sitä, kuinka hyvin talous hyödyntää ICT:tä hyvinvoinnin ja kilpailukyvyn edistämiseen. Suomi oli ykkössijalla vuosina 2013 – 14, mutta on nyt toista kertaa toisella sijalla vertailussa, jossa Singapore pitää ykkössijaa.
EU:n tasolla Suomi menestyi erittäin hyvin Euroopan komission julkaisemassa innovaatioiden tulostaulussa, jossa sijoituimme kolmanneksi edellä vain Ruotsi ja Tanska. Suomi kuuluu innovaatiojohtajiin, joiden joukkoon mahtuu viisi EU:n jäsenvaltiota, edellä mainittujen lisäksi Saksa ja Alankomaat.
OECD:n mukaan digitalisaation omaksuminen yrityksissä ajaa innovaatiotoimintoihin, minkä myötä tuottavuus ja kilpailukyky voivat parantua. Digitalisaation eri muotojen omaksuminen yrityksissä voi nopeuttaa luovuuden ja ideoiden vaihtoa sekä yritysten sisällä että eri yritysten ja organisaatioiden välillä.
Tilastokeskuksen tulosten mukaan OECD:n teoria näyttää toteutuneen myös käytännössä. Yritysten innovaatiotoimintojen määrässä on huomattavat erot verrattaessa yrityksiä, jotka hyödyntävät ja jotka eivät hyödynnä digitalisaatiota.
Digiaktiivit yritykset ovat edelläkävijöitä kaikilla uudistumisen mittareilla mitattuna ja on selvää, että digitalisaation valjastaminen yrityksen ydintoimintoihin vauhdittaa yrityksen innovaatiotoimintoja.
Digiaktiivit hyödyntävät yhteistyötä
Sitran yliasiamies Mikko Kosonen puhuu digitalisaation onnistuneesta omaksumisesta ja kilpailun siirtymisestä ekosysteemitasolle, jossa yritykset on saatava luomaan yhdessä uusia toimintamalleja ja ratkaisuja julkisen sektorin ja tutkimuslaitosten kanssa.
Saattamalla eri alojen ihmisiä yhteen syntyy uusia ajatuksia ja konsepteja, joilla päästään eroon vanhoista ajatusmalleista ja parhaimmillaan rakennetaan parempaa yhteiskuntaa ja saadaan talous kasvuun.
Yritysten innovaatiotoimintaan liittyneen yhteistyön määrässä on suuret erot digiaktiivisuuden mukaan. Digiaktiiveista noin 30 prosenttia harjoitti innovaatiotoimintaan liittyvää yhteistyötä, kohtalaisesti digitalisaatiota hyödyntävien osuus oli 18 prosenttia (kuvio 4). Yrityksillä, jotka eivät hyödynnä digitalisaatiota, osuus oli hieman alle kolme prosenttia.
Kuvio 4. Yhteistyökumppanit innovaatiotoiminnassa, % kaikista yrityksistä
Lähde: Tilastokeskus, innovaatiotoiminta
Yleisimmät yhteistyökumppanit olivat yksityisen sektorin asiakkaat ja laitteiden, materiaalien komponenttien tai atk-ohjelmistojen toimittajat. Yliopistot ja ammattikorkeakoulut ovat aineiston mukaan kolmanneksi yleisin yhteistyökumppani, mutta on mielenkiintoista nähdä, tuleeko jatkossa tähän muutoksia edessä olevien koulutusleikkauksien vuoksi.
Big ja avoin data käyttöön
Big data määritellään monesti kolmen v:n määritelmänä, volume (volyymi), velocity (vauhti), variety (monimuotoisuus). Eli dataa on valtava määrä, sitä tulee lisää vauhdilla, ja se on muodoltaan vaihtelevaa.
Nykyään uutta dataa tallennetaan jokaisena kahden päivän jaksona yhtä suuri määrä, kuin sitä tallennettiin yhteensä ajanlaskun alusta vuoteen 2013 vuoden loppuun.
Datasta saatava arvo syntyy vasta sen yhdistelyn, rajaamisen ja analysoinnin kautta. Välineet ja osaaminen datan jalostamiseen ja hyödyntämiseen ovat suurimmassa roolissa big datan hyödyntämisessä, ilman niitä datalla ei juurikaan ole arvoa.
Big datan ja julkisen sektorin avoimen datan hyödyntämisen merkitys ei ole vielä kovin suuri yritysten liiketoiminnan kannalta. Tosin osuuksissa on suuria eroja vertailtaessa yrityksiä, jotka on jaoteltu digitalisaation hyödyntämisen asteen mukaan suureksi, kohtalaiseksi ja ei-relevantiksi.
Paljon digitalisaatiota hyödyntävistä yrityksistä lähes 38 prosentilla big datan ja julkisen sektorin avoimen datan käyttö markkinoinnissa on merkitykseltään suuri tai kohtalainen (kuvio 5). Kohtalaisesti digitalisaatiota hyödyntävistä yrityksistä vastaava osuus on noin 11 prosenttia.
Kuvio 5. Big datan ja julkisen sektorin avoimen datan käytön merkitys suuri tai kohtalainen yrityksen liiketoiminnalle, % kaikista yrityksistä
Lähde: Tilastokeskus, innovaatiotoiminta
Yrityksistä, joissa digitalisaatiota ei hyödynnetä lainkaan, alle prosentti arvioi big datan ja julkisen sektorin avoimen datan käyttöä markkinoinnissa merkitykseltään suureksi tai kohtalaiseksi.
Kaikista kysytyistä datan käyttömuodoista big datan myynti muille yrityksille oli vähiten hyödynnettyä. Digiaktiiveista yrityksistä hieman alle kahdeksan prosenttia arvioi big datan myynnin muille yrityksille merkitykseltään suureksi tai kohtalaiseksi. Kohtalaisesti digitalisaatiota hyödyntävillä yrityksillä vastaava osuus oli hieman alle kolme prosenttia.
Ne yritykset, jotka eivät hyödynnä digitalisaatiota mutta arvioivat big datan ja avoimen datan käytön merkitykseltään kohtalaiseksi tai suureksi, ovat kaikki teollisuusyrityksiä toimialoilta kaivostoiminta ja louhinta, kemianteollisuus, metalli- ja muu konepajateollisuus ja energia- ja jätehuolto.
Big datan hyödyntämisestä kilpailuetua
Big datan hyödyntämisestä analytiikan välineenä on kohistu paljon. Maailman talousforumin tutkimus uusien teknologioiden valtavirtaistumisesta povaa big datan käytön päätöksenteossa saavuttavan valtavirtaistumisen vuonna 2023.
Tilastokeskuksen yritysaineiston mukaan big datan käyttö ja hyödyntäminen oli vuosina 2012 – 14 Suomessa vielä alullaan. Big datan ja julkisen sektorin avoimen datan hyödyntäminen liiketoiminnassa oli merkitykseltään suuri tai kohtalainen vain 3,6 – 16,6 prosentille yrityksistä riippuen kysytystä datan muodosta. Tosin digiaktiiveilla vastaavat luvut ovat 7,9 – 37,7 prosenttia, joten digitalisaatiota runsaasti hyödyntävät yritykset ovat selkeästi edelläkävijöitä myös big datan ja avoimen datan hyödyntämisessä.
Etla on tutkinut big datan käyttöä yrityksissä, joiden liiketoimintaan liittyy digitalisaatiota. Etlan päätelmien mukaan ymmärrys big datan tarjoamista mahdollisuuksista ja osaaminen sen hyödyntämiseen ei ole vielä suurta.
Datan analysointi ja käsittely vaatii osaamista, jota yrityksissä ei vielä laajasti ole. Big data tulee kuitenkin vielä lyömään läpi ja ulottumaan kaikkialle sekä julkisen että yksityisen sektorin käyttöön. OECD:n mukaan big datan ja data-analytiikan käyttö yrityksissä nostaa tuottavuutta noin 5 – 10 prosenttia nopeammin kuin yrityksissä, jotka eivät sitä käytä.
Yhtenä esimerkkinä Etlan tutkijat ovat onnistuneet rakentamaan Googlen big datan avulla työttömyyden ennustemallin ETLAnow, jossa mennyttä, tämänhetkistä ja tulevaa työttömyyttä estimoidaan lukuisten eri reaaliaikaisten google-hakusanojen määrän perusteella. Mallin ennusteet näyttävät menneen lähelle todellisia työttömyyslukuja.
ETLAnow:n kaltaiset reaaliaikaista big dataa käyttävät mallit voivat olla mullistavia tulevaisuudessa pystyessään ennustamaan tulevia talouskriisejä tai seuraavaa globaalia epidemiaa.
Datan käytön mahdollisuudet ovat lähes rajattomat, ja se, miten dataa osataan hyödyntää tulevina vuosikymmeninä, tulee muuttamaan elinympäristöämme suuresti.
Kirjoittaja on kansantaloustieteen maisterintutkintoa suorittava KTK, joka työskenteli Tilastokeskuksen yritystilastot-yksikössä innovaatiotutkimuksen parissa kesän 2016.
Lähteitä:
Big datan hyödyntäminen, 2014, Liikenne- ja viestintäministeriön julkaisuja
Katsaus suomalaisen työn tulevaisuuteen, 2014, Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja
Tilastokeskus. Innovaatiotoiminta.
Digibarometri 2016, 2016, Etlatieto Oy
European Innovation Scoreboard 2016, 2016, European Commission
Deep Shift Technology Tipping Points and Societal Impact, 2015, World Economic Forum
Mikko Kosonen, Sitra: Onnistunut digitalisaatio vaatii suuria päätöksiä, Net-lehti 2/2015
Avainsanat:
Miksi tätä sisältöä ei näytetä?
Tämä sisältö ei näy, jos olet estänyt evästeiden käytön. Jos haluat nähdä sisällön, tarkista evästeasetuksesi.