Suomen talouden kokonaiskuva on kaksijakoinen. Rakentamisen ja teollisuuden hiipuminen ja korkojen nousu synkentävät näkymiä. Valoa luovat energiainvestoinnit ja edelleen hyvä työllisyystilanne. Kotitalouksien velkaantumisaste on kääntynyt laskuun.
- Tämä juttu on arkistoitua sisältöä, joka tarjotaan luettavaksi sellaisenaan. Tämän vuoksi siinä voi olla saavutettavuusongelmia.
Ruuan halpeneminen jatkuu Suomessa, Ruotsissa ei
Suomi ei ole eurooppalaisittain kohtuuttoman kalliin ruuan maa, osoittavat hinta-asiantuntija Ilkka Lehtisen laskelmat.
Ruoka oli Suomessa reaalisesti lähes yhdeksän prosenttia halvempaa tämän vuoden heinäkuussa kuin vuonna 1994.
Vuonna 2013 EU-jäsenyyden tuoma ruuan hintaetu oltiin menettämässä, mutta nyt reaalihinta – hinnat puhdistettuna yleisellä hintakehityksellä – on palautunut lähes vuoden 1994 tasolle.
Parhaimmillaan EU:n tuoma hintaetu oli 14 prosenttia vuonna 2000.
Liha halventunut, kala kallistunut
Erityisen paljon viimeisen neljän vuoden aikana ovat halventuneet liha-, rasva- ja maitotuotteet (kuvio 1). Sokerituotteiden hinnat ovat laskeneet makeisveron poiston myötä. Tuottajahinnat ovat laskeneet ylitarjonnan takia. Elintarvikevienti Venäjälle on tyrehtynyt, ja tämä on lisännyt tarjontaa kotimaassa.
Kuvio 1. Ruuan nimellinen hintojen muutos 2013 – 2017 ja vuosimuutos heinäkuussa

Lähde: Tilastokeskus, kuluttajahintaindeksi
Kalan hinta on noussut lohen hinnan nousun myötä.
Ravinnon hintojen laskun takana ovat tuottajahintojen laskun lisäksi teollisuuden ja kaupan kiristynyt hintakilpailu. Viimeisen vuoden aikana hintojen lasku on pysähtynyt sokerituotteita lukuun ottamatta.
Suomessa ruuan reaalihintojen lasku alkoi reilusti ennen EU-jäsenyyden alkua. Ruuan hinta laski vuosina 1986–1994 yli 16 prosenttia. Ruuan reaalihinta on laskenut vuoden 1986 jälkeen 25 prosenttia.
Ruotsissa ruoka jo kalliimpaa kuin ennen EU-jäsenyyttä
Ruotsissa reaalihinta laski alimmilleen EU:n liittymisen jälkeen vuonna 2007, jolloin ruuan hinta oli 10 prosenttia alhaisempi kuin vuonna 1994. Sen jälkeen ruuan hinta on noussut nopeammin kuin koko kuluttajahintaindeksi, ja vuonna 2015 reaalihinta nousi Ruotsissa yli vuoden 1994 tason. Heinäkuussa 2017 ruuan reaalihinta oli Ruotsissa prosentin kalliimpaa kuin ennen EU-jäsenyyttä. (Kuvio 2)
Kuvio 2. Ruuan reaalihinnan kehitys Suomessa ja Ruotsissa 1994–2017, heinäkuu 1994=100

Lähde: Tilastokeskus, kuluttajahintaindeksi & SCB, Konsumentprisindex
Neljän viimeisen vuoden aikana on ruuan reaalihintakehitys ollut Suomessa vanhoista EU-maista hitainta. Meillä hinta on laskenut 7,4 prosenttia, kun Ruotsissa, Alankomaissa, Tanskassa, Itävallassa ja Saksassa ruuan reaalihinta on noussut pari prosenttia.
Ilman alvia verrokkimaissa vain neljä halvempaa
Suomessa ruuan hintataso oli vuonna 2015 kuitenkin vielä 19 prosenttia yli EU-maiden keskiarvon.
Arvonlisäverosta puhdistettu ruuan hinta oli kuitenkin Suomessa vuonna 2015 vanhoista EU-maista alhaisin heti Saksan, Ranskan ja Hollannin jälkeen (taulukko 1).
Taulukko 1. Ruuan hintataso eräissä EU-maissa (Suomi=100) vuonna 2015 sekä teoreettinen laskelma hintatasosta, jos vertailumaiden hinnoista poistetaan arvonlisävero (Suomi=100)

Lähde: Tilastokeskus, Euroopan komissio ja kirjoittajan omat laskelmat
Vuoden 2015 jälkeen Suomessa ja Englannissa ruuan reaalihinta on laskenut 3,5 prosenttia ja muissa vanhoissa EU-maissa noussut 0,5 – 2 prosenttia. Suomen suhteellinen asema on siis parantunut, ja Suomen elintarvikkeiden hintataso ilman arvonlisäveroa on vanhoista EU-maista halvimmasta päästä.
Kirjoittaja työskenteli kehittämispäällikkönä Tilastokeskuksen talous- ja ympäristötilastot -yksikössä kesään 2017 saakka, jolloin jäi eläkkeelle.
Lue samasta aiheesta:
Rajoitukset, tarjonnan väheneminen ja hintojen nousu ovat heijastuneet kotitalouksien kulutukseen, jossa on tapahtunut ennennäkemättömiä muutoksia.
Entä jos hallitusneuvotteluissa keskusteltaisiin ensitöiksi kuntoon laitettavista kohteista eikä leikkauksista. Jos moderniin rahateoriaan on uskominen, se voisi käydä päinsä, ihmettelee Jouni Kotkavuori Stephanie Keltonin Alijäämämyytti-kirjan äärellä.
Tilastokeskuksen ja Traficomin hintaindeksit tarjoavat kaksi erilaista näkökulmaa taksimatkojen hintoihin. Kummatkin ovat käyttökelpoisia, kunhan lukuja tulkitessa huomioi toteutuksen erot.
Koronakuopasta alkanut bkt:n nousujakso pysähtyi tämän vuoden kolmannella neljänneksellä. Kotitaloudet sinnittelevät inflaation kourissa pandemia-aikana kertyneiden säästöjen turvin. Valona taloustilanteessa on edelleen vahva työllisyys, mutta pidemmän ajan tilannetta kiristää työikäisten määrän lasku.
Asuntomarkkinakatsaus kertoo, että asuntojen reaalihinnat ovat laskussa. Vuokrat ovat nousseet selvästi yleistä inflaatiota hitaammin. Kohonnut kustannustaso luo paineita korotuksille jatkossa, joita kuitenkin vuokra-asuntojen runsas tarjonta voi hillitä. Markkinoille valmistuu tänä ja ensi vuonna vielä runsaasti uusia asuntoja, vaikka myönnettyjen rakennuslupien määrä kääntyi jo viime vuonna laskuun. Kiinteistönvälittäjien kautta tehtiin lokakuussa asuntokauppaa vähiten kymmeneen vuoteen.
Pellervon taloustutkimus (PTT) on ennustanut ruuan hinnan nousuksi tänä vuonna 11 prosenttia. Mihin ennuste perustuu, nousevatko kaikki hinnat ja mitkä nousevat nopeimmin?
Taloudesta nykyisessä mielessä ei puhuttu, ennen kuin sille oli nimi ja mittareita sen seuraamiseksi. Ja kun puhutaan taloudesta, mukana on politiikan lisäksi myös ripaus ekonomystiikkaa, aprikoi maallikkokynäilijä.