Suomen talouden kokonaiskuva on kaksijakoinen. Rakentamisen ja teollisuuden hiipuminen ja korkojen nousu synkentävät näkymiä. Valoa luovat energiainvestoinnit ja edelleen hyvä työllisyystilanne. Kotitalouksien velkaantumisaste on kääntynyt laskuun.
Blogit
Reilun vuoden toiminut nopeaa analyysia tuottava yksikkö haastaa Tilastokeskusta hyvällä tavalla.
Rajoitukset, tarjonnan väheneminen ja hintojen nousu ovat heijastuneet kotitalouksien kulutukseen, jossa on tapahtunut ennennäkemättömiä muutoksia.
Kesälomani lopulla seurasin sivusilmällä lukiolaisnuoren pakkausruljanssia. Edessä oli vaihto-oppilasvuosi ja lähtöön muutama päivä. Mahtuisiko matkaan myös taskullinen tietoa Suomesta?
Suomella on vaikeuksia saavuttaa kaikkia YK:n kestävän kehityksen tavoitteita vuoteen 2030 mennessä, vaikka olemme menestyneet hyvin indikaattorivertailuissa. Nyt tarvitaan yhteiskunnassa ja taloudessa järjestelmätason muutoksia. Tavoitteista etenkin ilmastonmuutos sekä maanpäällinen ja vedenalainen elämä vaativat toimia Suomessa.
Meillä on jo mittaristo ekologian ja ekonomian yhteensovittamiseksi: kansantalouden tilinpidon ympäristölaajennus. Luontoarvojen integrointi samaan kehikkoon taloudellisen toiminnan kanssa antaa pikakaistan kestävämpään päätöksentekoon.
Juhannuskerroin estimoi juhannuspäivän väestönlisäystä verrattuna normaaliin päiväsajan väestöön. Kerroin ei ole viime vuosista juuri muuttunut, mutta mökkikuntiin matkustaminen on koronavuodesta vähentynyt. Tarkista kartalta oman kohteesi juhannuskerroin!
Euroopan unionin uuden kestävän kehityksen seurantaraportin mukaan jäsenmaat ovat edistyneet merkittävästi työelämän parantamisessa, köyhyyden vähentämisessä ja tasa-arvon parantamisessa. Sen sijaan edistyminen ympäristöasioissa on ollut vaatimatonta.
Asuntomarkkinoiden pohja on saavutettu ja syksyllä alkaa nousu, kertovat kiinteistönvälitystoimistojen ja pankkien esittämät ennusteet. Perustuvatko nämä ennusteet faktatietoon vaiko pikemminkin toiveajatteluun? Tilastokeskuksesta eläköitynyt hinta-asiantuntija Ilkka Lehtinen arvioi blogissaan asuntomarkkinoiden kehitysnäkymiä.
Naisten töihin patistelun sijaan pitäisi kantaa huolta siitä, miksei miesten työllisyys ole talouden hyvästä nosteesta huolimatta kasvanut ikähaitarin keskimmäisissä ikäryhmissä.
Uusi kokeellinen tilasto tarjoaa nopeammin tarkkaa alueittaista ja kansalaisuuden mukaista tietoa työllisyydestä. Rekisteritietoon perustuva kokeellinen tilasto ei tavoita kaikkia yrittäjiä, joten työllisten määrä jää pienemmäksi kuin työvoimatutkimuksessa. Lukujen kausivaihtelu on silti samansuuntaista.
Suomen väestöllinen keskipiste on siirtynyt Hämeenlinnan Hauholla suoraan etelään 877 metriä ja länteen 158 metriä. Entisen Hauhon kunnan rajat häämöttävät parin vuoden päästä, mutta Hämeenlinnassa pysytellään länsisiirtymästä riippuen useampia vuosia.
Entä jos hallitusneuvotteluissa keskusteltaisiin ensitöiksi kuntoon laitettavista kohteista eikä leikkauksista. Jos moderniin rahateoriaan on uskominen, se voisi käydä päinsä, ihmettelee Jouni Kotkavuori Stephanie Keltonin Alijäämämyytti-kirjan äärellä.
Talouden keskeiset mittarit näyttävät isoja ja ristiriitaisiltakin vaikuttavia muutoksia. Tilastojen päälinja lienee oikea, mutta lukuihin voi laskennan tarkentuessa tulla revisioitakin, kun talouden rakenteessa on tapahtunut muutoksia. Tarkentumisten suuntaa ei pysty ennakoimaan, se vaihtelee eri vuosien välillä.
15–24-vuotiaat nuoret elävät jo megatrendien maailmassa ja näkevät kriisienkin keskellä vaikutusmahdollisuuksia, kertoi Sitran Tulevaisuusbarometri maaliskuussa. Alle 30-vuotiaiden vaikutus ei kansanedustajien määrällä mitattuna kuitenkaan vahvistunut huhtikuun eduskuntavaaleissa.
Kehittyneen tietotuotantomme avulla voidaan löytää ratkaisuja Suomen nykyisiin ja tuleviin haasteisiin. Tilastokeskuksen johto ehdottaa tulevan hallituksen ohjelmaan konkreettisia kirjauksia, joiden pohjalta päästäisiin nopeasti liikkeelle.
Alkoiko kehitys kohti ihmisoikeuksia ja humaanimpaa maailmaa Valistuksesta ja humanismista vasta muutama sata vuotta sitten? Kysymystä voi antoisasti pohtia Sixten Korkmanin Talous ja humanismi -teoksen äärellä.
Työpaikkojen määrän kasvu 2000-luvulla on ollut maahanmuuttajien ja heidän jälkeläistensä varassa.
Microsoft ja Google ovat päättäneet julkaista keskustelevat tekoälynsä puolivalmiina tietäen, että ne antavat oikeiden ja hyödyllisten tietojen lisäksi myös vääriä tietoja. Paljon jääkin uuden hybridin eli ”keskustelevan hakukoneen” käyttäjän vastuulle.
Sähkön hinta ja siihen liittyvät korotukset ovat olleet mediassa paljon esillä viime kuukausien aikana. Tilastokeskuksessa sähkön hintaa mitataan maatalouden, yritystoiminnan ja kuluttajan näkökulmista.
Tutkija- ja aineistopalvelun määrittäminen Tilastokeskuksen tehtäväksi on merkittävin lainsäädäntöön tehty muutos. Yhdessä rekisterinpitäjien ja tutkijayhteisön kanssa voimme luoda rekisteritutkimukselle kansainvälisesti ainutlaatuisen tutkimusinfrastruktuurin.
Tilastokeskus ottaa tänään käyttöön uuden visuaaliseen ilmeen. Uudella ilmeellä haluamme paitsi puolustaa luotettavaa tietoa myös innostaa ihmisiä tilastojen inspiroivaan maailmaan.
Tilastokeskuksen ja Traficomin hintaindeksit tarjoavat kaksi erilaista näkökulmaa taksimatkojen hintoihin. Kummatkin ovat käyttökelpoisia, kunhan lukuja tulkitessa huomioi toteutuksen erot.
Kaikki globaalit SDG-indikaattorit on saatu menetelmällisesti määriteltyä, ja niihin saadaan lähitulevaisuudessa dataa. Yksittäisten maiden kyvyssä tuottaa dataa on kuitenkin yhä merkittäviä puutteita. Kansainvälisen tilasto-osaamisen kasvattamiseen ja verkostoitumiseen onkin viime vuosina panostettu.
Tämän vuoden alussa sosiaali-, terveys- ja pelastusalan toiminnot ja palkansaajat siirtyivät 21 hyvinvointialueelle. Kuntasektorin muutos koskee lähes viidesosaa kaikista työllisistä. Hyvinvointialueiden palkansaajista neljännes on sairaanhoitajia, kuntasektorilla 40 prosenttia opettajia.
Työvoimatutkimuksen kuukausitiedote ilmoittaa jatkossa työllisyysasteen 20–64-vuotiaissa 15–64-vuotiaiden sijaan. Kun vanhimmat ja nuorimmat ikäryhmät jätetään pois, työllisyysasteen tavoitteeksi tuskin riittää jo saavutettu 75 prosenttia.
Uudessa saamelaiskäräjälakiesityksessa kielikriteeri laajenisi kolmannesta sukupolvesta neljänteen polveen. Kieli kuvaa yhteisöön kuulumista ja yhteyttä elävään saamelaiseen kulttuuriin, kirjoittaa Juho Keva saamelaisten kansallispäivän blogissaan.
Bkt-mittarin perinteinen näkökulma edistymiseen ei riitä, kun pyrkimyksenä on vastata aikamme monimutkaisiin ja globaaleihin ongelmiin. YK:n suunnitelmissa onkin laajempi seuranta- ja tarkastelukehikko sekä enintään 10–20 uutta ohjausindikaattoria.
Suomessa on laadukkaat rekisterit. Niistä saatavaa tietoa yhdistelemällä syntyy tietovarallisuus, joka on Suomen kilpailuetu. Sitä hyödyntämällä teemme parempia päätöksiä tulevaisuudessa.
Mitä muinaiset metsästäjä-keräilijät voivat opettaa meille nykymaailman puurtajille ja kuluttajille, kun välissä on satojen tuhansien vuosien työn historia?
Joulukerroin-kartta punertuu kohti pohjoista ja itää, johon sinivärisistä etelän kaupungeista edelleen lähdetään joulun viettoon. Helsinkiäkin enemmän väki vähenee Tampereella.
Osa-aikatyöllisten määrä on kasvanut tänä vuonna eniten. Työtuntien kasvu on ollut laimeampaa niin kokoaikaisissa kuin myös osa-aikaisissa töissä.
Koronakuopasta alkanut bkt:n nousujakso pysähtyi tämän vuoden kolmannella neljänneksellä. Kotitaloudet sinnittelevät inflaation kourissa pandemia-aikana kertyneiden säästöjen turvin. Valona taloustilanteessa on edelleen vahva työllisyys, mutta pidemmän ajan tilannetta kiristää työikäisten määrän lasku.
”Onneksi elinaika on pidentynyt, ja meistä on nyt yli 70-vuotiaina elossa vielä yli 70 prosenttia”, kirjoittaa Tilastokeskuksesta eläköitynyt väestöasiantuntija Pekka Myrskylä. Hän peilaa suurten ikäluokkien vaiheita myöhempiin ikäryhmiin ja omaan elämäänsä.
Ensi vuoden alussa toimintansa aloittavat hyvinvointialueet tuovat paitsi muutoksia kansantalouden tilinpidon tilastojulkaisuihin myös epävarmuutta muutosvaiheen tilastotietoihin. Ensimmäisen kerran uutta sektoriluokitusta käytetään kesäkuussa 2023 julkaistavassa Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain -tilastossa.
Lokakuussa lähes kaikki Kansalaispulssi-kyselyn vastaajat olivat vähintään jonkin verran huolissaan sodan vaikutuksista Suomen talouteen. Ukrainan kriisi huolettaa yleisesti ottaen enemmän naisia kuin miehiä.
Maapallon maa- ja merialueista pitäisi suojella 30 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. EU-maissa yli 80 prosenttia ekosysteemeistä on huonossa kunnossa – ja komissiolta on tullut uusi esitys luonnon ekosysteemien suojelemisesta ja ennallistamisesta.
Lapsia koskevien indikaattorien kartoitus paljasti, että tietoa on valtavasti, mutta se on hajallaan ja siinä on puutteita. Lapsitiedon tuottamiseen ja käytettävyyteen tulee jatkossa panostaa ja kehittää kokonaisuutta laajassa yhteistyössä tiedon tuottajien kanssa.
Tutkimuksella ja kehittämistyöllä on keskeinen rooli yhteiskunnassa niin talouden kuin osaamisen ja hyvinvoinnin peruskivenä. Juuri nyt t&k-toiminnan lisäämiseen kohdistuu suuria odotuksia, joihin vastaaminen edellyttää panostusta kaikilta sektoreilta.
Koronarajoitusten myötä itseohjatusti opiskelleiden osuus yritysten henkilöstöstä kasvoi selvästi vuonna 2020, kertoo viiden vuoden välein julkaistava henkilöstökoulutusta koskeva tutkimus. Korona-aikana koulutukset siirtyivät verkkoon, webinaarit saavuttivat suursuosion ja etäkoulutukset toivat kustannussäästöjä yrityksille.
Ympäristönsuojelumenot kääntyivät kasvuun vuonna 2020. Menoja lisäsivät julkisen sektorin tekemät suojelutoimet. Menojen kasvu ei ole ympäristön kannalta aina pelkästään positiivinen asia, sillä taustalla voi olla myös negatiivista kehitystä.
Demokratioissa tilastot ovat osa yhteiskunnallista keskustelua, päätöksentekoa sekä seurausten arviointia – ja puolueettomina ne luovat edellytyksiä kompromisseille. Tietoon perustuva päätöksenteko edellyttää hidasta, harkitsevaa ja kyseenalaistavaa ajattelua. Jotta demokratia säilyisi informaatioyhteiskunnan perustana, tulisi tilastojen luku- ja käyttötaidosta tehdä yleinen kansalaistaito.
Miten keskustelisimme nyt vaikkapa palkkojen ostovoimasta – eli inflaatiosta ja ansioiden kehityksestä – tai nuorten mielenterveysongelmista, jos mitään tilastotietoa yhteiskunnasta ei olisi olemassa? kysyy Anna Pärnänen Euroopan tilastopäivän blogissaan.
Pellervon taloustutkimus (PTT) on ennustanut ruuan hinnan nousuksi tänä vuonna 11 prosenttia. Mihin ennuste perustuu, nousevatko kaikki hinnat ja mitkä nousevat nopeimmin?
Kaikki tytöt eivät ole samalla viivalla, mitä tulee mahdollisuuksiin harrastaa liikuntaa. Vähiten vapaa-ajallaan liikkuvat ulkomailla syntyneet ulkomaalaistaustaiset tytöt.
Kainuussa opettajat ansaitsevat selvästi enemmän kuin pääkaupunkiseudulla.
Elämme aikoja, jolloin totuutta on puolustettava näkyvästi. Vastuullamme on huolehtia demokratiaa palvelevan tilastotuotannon elinehdoista: luottamuksesta ja puolueettomuudesta.
Taloudesta nykyisessä mielessä ei puhuttu, ennen kuin sille oli nimi ja mittareita sen seuraamiseksi. Ja kun puhutaan taloudesta, mukana on politiikan lisäksi myös ripaus ekonomystiikkaa, aprikoi maallikkokynäilijä.
Nowcasting models, which are quicker than the ones now in use, have been tested for about six months. They help to make information on turnover development in industry, construction, trade and services available significantly more quickly than before.
Eilen julkaistut elokuun inflaatioluvut kertovat hintojen nousun jatkumisesta, jota polttonesteiden hinnan nousun taittuminen osin lieventää.
Vietämme tänään kansainvälistä lukutaitopäivää. Syyskuun alussa käynnistynyt kansainvälinen aikuisten taitotutkimus (PIAAC) tarjoaa mielenkiintoisen tutkimusaineiston aikuisväestömme lukutaidon kehityksen tarkasteluun. Toista kertaa toteutettavan tutkimuksen tavoitteena on haastatella kasvotusten jopa 4 200 Suomessa asuvaa 16–65-vuotiasta aikuista.
Luotettavan ja nopean faktatiedon kysyntä kasvaa jatkuvasti. Säästöpaineissa tuskailevilla valtionhallinnon organisaatioilla on kasvavia haasteita vastata tarpeisiin. Tietoaineistoa on saatavissa käyttöön valtavasti lisää kustannustehokkaasti hyödyntämällä laajemmin rekisteritietoja ja muita hallinnollisia tietoaineistoja. Tämä edellyttää tieto- ja tilastoekosysteemin kehittämistä ja entistä syvempää verkostoitumista.
Entistä nopeampia Nowcasting-ennustemalleja on kokeiltu nyt puoli vuotta. Niillä saadaan reippaasti aiempaa nopeammin tietoa teollisuuden, rakentamisen, kaupan ja palveluiden liikevaihdon kehityksestä.
Joidenkin kirjojen jäljiltä tuntuu että ymmärtää kaiken. Oded Galorin Ihmiskunnan nousun luettuaan ymmärtää ainakin inhimillisen pääoman valtavan merkityksen ihmiskunnan kehitykselle ja alueiden eroille. Omakin inhimillinen pääoma kasvaa lukiessa ja tilastokuvioita tutkiessa.
Onko matkailu Suomessa ollut vain korvike ulkomaanmatkoille, vai onko suhteemme kotimaanmatkailuun syventynyt pysyvästi?
Kaikkiaan jo tuhatkunta koululaista ja opiskelijaa on viime vuosina päässyt vahvistamaan tilasto-osaamistaan Tilastokeskuksen järjestämissä tilasto-olympialaisissa.
Koronan katastrofaaliset vaikutukset kestävän kehityksen toimeenpanoon ovat nyt kolmantena koronavuotena kiistattomat. YK:n pääsihteerin vuosittainen kestävän kehityksen edistymistä arvoiva raportti vaatii merkittäviä lisätoimia. Suurempia investointeja tarvitaan muun muassa tilastoseurantaan.
Suomi lukuina 2022 -julkaisujen kesä alkoi tänä vuonna vauhdikkaasti: uunituoreet taskutilastot olivat jo kesäkuun alussa mukana juhlistamassa Tutkitun tiedon teemavuotta Heurekassa. Taskuun menevään julkaisuun on jälleen kerran koottu mielenkiintoisia tilastolukuja – vanhimmat lähes 300 vuoden takaa. Lue blogista toimittajan poiminnat.
Eurostat on julkaissut tulojen jakautumisesta hieman pidempää aikasarjaa vuosilta 2016–2019 aiempien, vuotta 2015 koskeneiden kokeellisten mikro- ja makrotietoja yhdistävien lukujen jatkoksi. Tilastokeskus kokeilee monin tavoin haasteellisten laskelmien laatimista Suomen osalta syksyllä 2022.
Juhannus saa suomalaiset voimalla liikkeelle ja suuntaamaan kaupungeista maaseudulle. Vuoden 2021 mobiilipaikannusdatasta laskettuja kuntakohtaisia juhannuskertoimia voit tarkastella blogista löytyvältä kartalta.
Erityisen korkean inflaation maissa hintataso on alkuvuonna oletettavasti noussut muihin Euroopan maihin verrattuna. Ennusteiden mukaan ruoan kallistuminen jatkuu. Sen seurauksena eri maiden hinnannousujen voi olettaa lopulta olevan samaa luokkaa. Maiden välisiin suhteellisiin hintatasoindekseihin tuskin on siis odotettavissa merkittäviä eroja.
Venäjän hyökättyä Ukrainaan polttonesteiden hinnat jatkavat nousuaan lisääntyneen kysynnän ja supistuneen tarjonnan vuoksi. Tietoa ja eri tietolähteitä hintakehityksen tarkasteluun on tarjolla runsaasti.
Suuri määrä eri mittareita kertoo monenlaista tarinaa lasten tilanteesta Suomessa, mutta tieto on hajallaan. Tilastokeskus suunnittelee lapsia ja nuoria koskevaa tietoa kokoavan portaalin – paitsi helpottaakseen tiedon käytettävyyttä myös palvellakseen kansallisen lapsistrategian toteutusta.
Muuttoliike kompensoi tasaisesti pientä syntyneiden määrää. Vuoden 1980 jälkeen on syntynyt 40 ikäluokkaa, jotka ovat runsaan 60 000 hengen suuruisia. Nyt niistä 14 on nettomaahanmuuton ansiosta jo yli 70 000 hengen ikäluokkia.
Ylempien toimihenkilöiden ja korkea-asteen koulutuksen suorittaneiden osuudet painottuivat vuoden 2021 palkansaajissa koronaa edeltäneeseen aikaan nähden.
Vuoden 2021 lopun tiedoin päivitetty pistekartta kertoo paitsi aiempaakin voimakkaammasta hidastumisesta pohjoinen-etelä-suunnassa myös liikahduksesta länteen.
Heikosti lukevien poikien osuus on kasvanut huolestuttavasti. Pojat ovat kuitenkin enimmäkseen tyytyväisiä elämäänsä.
Turpeen ja kivihiilen käytön väheneminen on tuottanut haasteita niiden hintatilastoinnille. Hintatietoa on käytetty erilaisisa sopimuksissa, jotka on syytä tarkistaa nyt, kun tuotekohtaisten hintojen ja alaindeksien julkaisu voi pian loppua.
Kauppahintarekisterissä ei ole riittävästi liike- ja toimistotonttikauppoja, jotta niiden hintoja voisi arvioida empiirisellä mallilla tarkasti. Mallin tarkkuutta voidaan jatkossa parantaa laajentamalla tutkimusaineistoa muihin rekisteritietoihin ja lisäämällä tontin laatua kuvaavia tietoja, kertoo graduharjoittelussa laadittu tutkimus.
Nollatuntisopimukset eivät ole juurikaan yleistyneet vuosien 2018 ja 2021 välillä. Kaikkein yleisimpiä nollatuntisopimukset ovat koronakriisistä kärsineillä majoitus- ja ravitsemisaloilla, ja erityisen paljon tällä sopimustyypillä työskentelee nuoria.
YK:n uusi suositus kansantalouden tilinpitojärjestelmäksi valmistuu vuosikymmenen puolivälissä. Tavoitteena on kuvata paremmin yhteiskuntia muuttavia ilmiöitä kuten hyvinvointi ja kestävä kehitys, globalisaatio, digitalisaatio ja sen yhteydessä esimerkiksi krypto-varojen käsittely.
Työvoimatutkimuksen uudistunut kysymistapa on osaltaan voinut nostaa hiukan yötyöntekijöiden osuutta aiempaan verrattuna.
This year the fundamental principles of statistical work prepared by the United Nations Statistical Commission will be 30 years old. Over the years, their importance has grown in society. The fundamental principles provide a sound basis for the management and dissemination of information, especially in the public sector.
YK:n tilastotoimen laatimat tilastotyön perusperiaatteet täyttävät tänä vuonna 30 vuotta. Vuosien saatossa niiden merkitys on vahvistunut yhteiskunnassa. Perusperiaatteet luovat hyvän perustan tietojen hallinnalle ja jakamiselle erityisesti julkisella sektorilla.
We are now renewing our website one section at a time. The first changes concern the main parts of our web service, that is, the pages under the Statistics section and the actual statistical data published there. The renewed statistical data pages will be available on Tuesday, 5 April 2022.
The UN's Fundamental Principles of Official Statistics instruct statistical authorities to describe in detail how statistics have been compiled. The principle can also be used to assess the reliability of other data generated in society.
YK:n virallisen tilaston periaatteet ohjeistavat tilastoviranomaisia kertomaan tarkasti, miten tilastot on laadittu. Periaatteen avulla voidaan arvioida myös muun yhteiskunnassa syntyvän tiedon luotettavuutta.
Vi håller på att förnya vår webbplats bit för bit. Först revideras de mest centrala delarna av vår webbtjänst, dvs. de sidor och egentliga statistikuppgifter som finns under avsnittet Statistik. De reviderade statistiksidorna tas i bruk tisdagen den 5 april 2022.
Uudistamme verkkosivustoamme nyt pala kerrallaan. Ensimmäisenä muuttuvat verkkopalvelumme keskeisimmät osat, eli Tilastot-osion alta löytyvät sivut ja siellä julkaistavat varsinaiset tilastotiedot. Uudistetut tilastotietosivut tulevat käyttöön 5.4.2022.
Suomen yhdyskuntajätteen määrä – 596 kiloa asukasta kohti vuonna 2020 – ei juuri imartele: EU-keskiarvo per asukas oli vain 505 kiloa. Jätteiden vähentämisen ja kierrätyksen edistämisen edellyttämät muutokset vaativat tuekseen avointa faktapohjaista keskustelua ja viime kädessä arjen tekoja meiltä kaikilta.
Leimakirveet heiluvat somessa, mutta kahtiajakojen molempia puolia voi ymmärtää. Nykyinen keskustelukulttuuri saa pohtivaiseksi bloggaajan, joka on lueskellut Lasse Lehtisen kirjaa sadan vuoden takaisesta Suomesta.
Uudet rautakauppojen hinta-aineistot otetaan käyttöön tammikuun tiedoista lähtien, jotka julkaistaan 15.2.2022. Moderni tiedonkeruu on pelastus sekä tilaston tekijöille että tiedonkeruun piirissä oleville rakennustarvikkeiden myyjille.
Suomessa on kansainvälisessä vertailussa hyvin koulutettu väestö, mutta silti koulutustason pysähtyminen – tai suorastaan lasku – huolestuttaa. Mitä tilanteelle on tehtävissä, ja miltä se näyttää tilastojen valossa?
Saamelaisista voisi tuottaa helposti monin tavoin käyttökelpoista tilastotietoa olemassa olevista lähteistä, muistuttaa Juho Keva saamelaisten kansallispäivän kunniaksi. Hän laskee, että saamelaisten määrä saamelaisalueen ulkopuolisessa Suomessa on huomattavasti korkeampi kuin kielitaustan perusteella päästään tarkastelemaan.
Sämmilijn puávtáččij pyevtittiđ älkkeht maaŋgânáál kevtittettee statistiktiäđu tááláin käldein, muštoot Juho Keva sämmilij aalmugpeeivi kunnen. Sun rekinist, et sämmilij meeri sämikuávlu ulgguubiäláá Suomâst lii čielgâsávt ollâgub ko kielâtuáváá vuáđuld piäsá tarkkuđ.
Säʹmmlain vuäitči puuʹtʼted hieʹlǩeld määŋgnalla ââʹnteei statistikkteâđ teâttkääivain, kook juʹn lie leämmen, mušttat Juho Keva saaʹmi meersažpeeiʹv cisttân. Son laʹsǩǩad, što säʹmmlai mieʹrr sääʹmvuuʹd åålǥbeällsaž Lääʹddjânnmest lij jiânnai õllʼjab ko ǩiõlltuâǥǥaž vuâđald piâzzât täʹrǩstõõllâd.
Sámiid birra livččii álki buvttadit iešguđege ládje anolaš statistihkkadieđuid dain gálduin, mat mis leat, muittuha Juho Keva sámiid álbmotbeaivvi gudnin. Son rehkenastá, ahte sápmelaččaid lohku Suomas sámeguovllu olggobealde lea olu eanet, go maid gielladuogáža dáfus lea vejolaš geahčadit.
Kansantalouden tilinpito ei ota kantaa siihen, onko jokin tuotanto hyödyllistä tai aiheuttaako se suoranaista haittaa. Ekosysteemit ja luontoarvot pitää saada mukaan kansantalouden tilinpidon rinnalle kokonaisuutta täydentämään, mutta se ei ole helppoa.
Inflaatiosta on tullut talouspolitiikan suosikkiaihe. Mitä inflaatiolla oikeastaan tarkoitetaan ja mitä se mittaa, kysyy Ilkka Lehtinen. Inflaatio on juuri nyt tärkeässä roolissa lähiajan korkojen ja pörssikurssien kehityksen kannalta.
Finnveran vientitakuut ja erityistakaukset esitetään jatkossa valtion takauskannan sijaan erillisessä, lakisääteisille takauksille varatussa kohdassa julkisyhteisöjen vastuiden julkaisussa. Muutoksen myötä Suomen valtion takausten vertailtavuus muihin EU-maihin paranee.
Maailman maat neuvottelevat luontokadon estämisestä ja luonnon monimuotoisuuden pelastamisesta. Tavoitteena on, että suojelualueet kattaisivat 30 prosenttia maapallon maa- ja vesialueista. Luontoasiantuntijoiden mukaan tavoite on hyvä, mutta ei riittävä pelastamaan luonnon monimuotoisuutta.
Tieto&trendit-sivustolla tarkasteltiin koronan vaikutuksia viime vuonna yli 30 jutussa. Mitkä aiheet pistivät erityisesti silmään?
Luotettavan tiedon kysyntä on nyt valtava. Tilastokeskuksen asiantuntijoiden laatimat tilasto-oppaat tarjoavat oivallista tietoa tilastojen luonteesta ja käytöstä sekä johdattavat luotettavan tiedon lähteille.
Nuorille suunnatut tilastokilpailut ovat tapa edistää medialukutaitoa ja lähdekritiikkiä. Suomen koululaiset ovat pärjänneet kisoissa hyvin. Tänä vuonna on taas uusia mahdollisuuksia oppia ja menestyä.
Kuluttajahintaindeksi mittaa hintojen muutosta, ei hintatasoa, Ilkka Lehtinen muistuttaa. Tällä on ratkaiseva merkitys pohdittaessa, onko korkea inflaatio vain väliaikaista, kuten keskuspankkiirit ja ekonomistit ympäri Eurooppaa vakuuttelevat.
Joulunpyhinä mummolat ja matkailukohteet vetävät väkeä. Esimerkiksi tamperelaisista viidennes lähti viime vuonna joulunviettoon muualle, kertoo mobiilidata.
Tilastokeskus on valmistellut uudesta sektoriluokituksesta luonnoksen, jossa hyvinvointialueet tullaan luokittelemaan paikallishallintosektorille. Helsingin kaupungin sote-toiminta luokitellaan jatkossakin kuntasektorille.
Koronakriisin vaikutusten kokeminen vaihtelee selvästi sukupuolen ja sen mukaan, tekeekö etä- vai lähityötä. Toiset ovat voineet yhdistää uudella tavalla työntekoa ja lastenhoitoa. Asiakastyössä taas on oltu altistumisvaarassa, epävarmuudessa ja jatkuvien muutosten kourissa.
Marraskuu on hirvieläinonnettomuuksien suhteen pahin kuukausi, mutta ei joulukuunkaan pimeydessä kannata lopettaa tienvierusten tarkkailua.
Maailman maaperästä kolmanneksen tila on heikentynyt. Sunnuntaina vietettävän kansainvälisen maaperäpäivän toivotaan kannustavan suojelemaan ja parantamaan ehtyneiden maapohjien tilaa.
Kohoavat kustannukset eivät enää automaattisesti siirry kuluttajahintoihin takavuosien tapaan, kirjoittaa hinta-asiantuntija, joka näkee tämän hetken tilanteessa yhtäläisyyttä kolmen vuoden takaiseen huonoon satoon. Elintarvikkeiden hintakilpailu on kovaa, ja tavallinen viljelijä jää siinä pelissä teollisuuden ja kaupan jalkoihin.
Vuokratilasto ei kata koko markkinaa, sen päätehtävä on palvella inflaation laskemista. Puutteita on esimerkiksi uusissa vuokrasuhteissa ja sellaisissa yksityisten vuokranantajien vuokra-asunnoissa, joiden vuokralaiset eivät saa asumistukea. Tilastoa kehitetään jatkuvasti.
Korona-ajan vaikutus palkattoman kotityön arvoon nähdään vasta viiveellä, kun kotitaloustuotannon arvo – niin sanotut ”kotsa-luvut” – lasketaan seuraavan kerran syksyllä 2023.
Globalisoitumisasteeltaan poikkeuksellinen valtio on vaikea tapaus kansantalouden tilinpidolle. Irlannin tilastoviranomainen laskee nykyään myös irlantilaisten omaa taloudellista toimeliaisuutta kuvaavaa indikaattoria, joka kertoo tutumpaa tarinaa pandemian vaikutuksista.
Maailman johtajat tunnustivat luontokadon ihmisen olemassaoloa uhkaavaksi kriisiksi ja vaativat pikaisia toimia sen pysäyttämiseksi YK:n luontokokouksessa lokakuussa 2021. Yhteiskuntamme ja talousjärjestelmämme ovat täysin riippuvaisia hyvinvoivasta luonnosta ja ekosysteemien meille tuottamista palveluista.
Kesätöiden loppumisen jälkeen työllisyys kääntyi laskuun. Onko jo syytä huoleen?
Rokotevastainen liikehdintä herättää nyt voimakkaita tunteita ja vastakkainasettelua. Mikä osuus salaliittoteorioilla ja tiede-epäilyllä on rokotevastaisuuden innoittajina? Mistä erilaiset salaliittoteoriat kumpuavat? Ja miten niihin tulisi suhtautua?
Keväällä 2021 etätyötä tehneistä palkansaajista 90 prosenttia haluaisi tehdä etätyötä jatkossakin vähintään neljäsosan työajastaan. Jo aiemmin etätyötä tehneistä, mutta sitä lisänneistä 66 prosenttia haluaisi tehdä etätyötä enemmän kuin ennen pandemiaa. Tiedot käyvät ilmi Koronan vaikutukset työelämään -tiedonkeruun tuloksista.
Rikosten tilastointi riippuu paljolti siitä, miten poliisi tallentaa tiedot järjestelmäänsä. Tilastokeskus ei tee suuria muutoksia poliisilta tulevaan aineistoon.
Miksi samasta ilmiöstä on kahdet eri luvut? Niin Tilastokeskuksen kuin opetushallinnon tarkasteluille on käyttötarpeensa, mutta ne voivat hämmentää tietojen käyttäjiä.
Viljellyn maan pinta-ala EU-alueella on hieman pienentynyt 2000-luvulla, kun taas metsien pinta-ala on pysynyt ennallaan. Suhteellisesti eniten on kasvanut urbaani ympäristö.
Alamme Suomessa lähestyä kriittistä pistettä, jossa datataloudesta tulee oikeasti merkittävää liiketoimintaa. Mikä sitten tekee menestyvän datapalvelun? Datamenestyjät -kilpailutöissä nousee esiin ainakin kaksi ominaisuutta: visualisointi ja oikeanlainen kysymyksen asettelu.
Suomessa syntyy ruokahävikkiä noin 360 miljoonaa kiloa vuosittain, kertoo Luonnonvarakeskuksen tuore raportti. Asukasta kohden laskettuna keittiö- ja ruokalajätteen määrä on Tilastokeskuksen tietojen mukaan kasvanut 12 kilogrammalla vuosien 2015–2019 aikana.
Ilmastonmuutos ja luontokato pakottavat ihmiskunnan muuttamaan toimintansa kestäväksi ja maapallon kantokyvyn mukaiseksi. Muutoksen aikaansaaminen edellyttää ripeitä toimia sen eteen, että kaikki maapallon ihmiset saadaan mukaan muutoksesta keskustelemiseen.
We aim to reflect the objective truth with statistics. As not everything can be calculated using statistical methods, statistics still include many characteristics of art.
Auto halutaan edelleen pysyvästi omaan käyttöön. Koronavuonna 2020 vuokra-autojen määrä väheni tuntuvasti.
Information collected by statistical interviewers is intended for all of us. People who are selected for interviews of Statistics Finland help us draw a more accurate picture of our time and its characteristics.
Koronakriisi, ilmastokriisi ja talouden suhdannevaihtelut ovat nostaneet hyvinvoinnin niin poliittiseen debattiin kuin arkipäiväiseen jatkuvaan keskusteluun. Hyvinvoinnin tekijät, käsitykset ja mittarit elävät ajassa.
Pääkaupunkiseudulla vapaarahoitteisista vuokra-asunnoista reilut 40 prosenttia on kolmen suurimman omistajan omistuksessa. Riihimäellä ja Hämeenlinnassa lähes 70 prosenttia uudistuotannosta on mennyt yrityksille, yhteisöille ja yksityishenkilöinä toimiville sijoittajille viime vuosina. Tiedot käyvät ilmi Anssi Häkkisen rekisteriaineistojen pohjalta tekemästä selvityksestä.
Etätyö kotoa käsin on yleisintä perheenisien parissa. Kotitalouden koostumuksen mukaan ei kuitenkaan voi tehdä suoraviivaisia johtopäätöksiä, kuinka hyvin kotonatyössä viihdytään. Etä- ja läsnätyön yhdistävän mallin etsiminen työelämässä lienee vasta alkutaipaleellaan.
Ajallisesti mitattuna koronan vaikutus opiskelu- ja työelämään on täysin eri. Puolentoista vuoden jakso verrattuna työvuosiin ja opiskeluaikaan asettuu hyvin erilaiseen mittakaavaan.
Tänä vuonna juhlitaan Ahvenanmaan itsehallinnon sataa vuotta. Sekä suurvaltapolitiikka että maantieteellinen sijainti keskellä merta ovat aikojen saatossa muovanneet ahvenanmaalaista yhteiskuntaa.
I år firas hundra år av självstyrelse på Åland. Det åländska samhället har genom tiderna formats av både stormaktspolitik och det geografiska läget mitt i havet.
Avoimen datan potentiaalia uuden digitalouden käyttövoimana ja mahdollistajana on vielä paljolti hyödyntämättä. Myös julkisten virastojen ja laitosten datapalveluiden on tulevaisuudessa oltava entistä ammattimaisempia.
Tilastoista piirtyy kuva mökinomistajista hyvin toimeentulevina ja keskimääräistä iäkkäämpinä henkilöinä, joiden mökillä viettämä aika ei välttämättä mene palkkatöiden parissa.
Energiaverotuksen erilaiset veronpalautukset ja tuet johtavat eriäviin verotasoihin eri toimialojen ja erikokoisten yritysten kesken ja heikentävät väistämättä energiaverotuksen ohjausvaikutusta. Suomen tulisikin yhtenäistää ja kehittää energiaverotustaan päästöpohjaisempaan suuntaan.
Valheiden ja pelon sijaan tarvitaan tietoa ja toivoa. Lauri Hokkasen tilitys Kenen joukoissa seisoin on varoitus ideologian sokaisevuudesta, tiedepokkari Kuinka maailma pelastetaan? herättää huolen lisäksi toiveikkuutta.
Kesäkuun alussa julkaistu Suomi lukuina -taskutilasto kertoo siitä, millaisessa yhteiskunnassa ja ympäristössä elimme vuonna 2020. Suomessa museoissa vierailtiin 4,5 miljoonaa kertaa, siis lähes saman verran kuin kymmenen vuotta aiemmin – pandemiasta huolimatta.
Tilastokeskuksen tietopalveluun esitetään toisinaan mitä eriskummallisempia kysymyksiä. Infossa työskentelevät neuvovat tiedon löytämisessä.
Suomi pitää eilen alkaneessa kokouksessa kiinni Agenda 2030:sta ja vastustaa heikennyksiä sen tavoitteisiin.
Suomalaiset valuvat juhannuksena mökeille, ja kaupunkien kaduilla on autiota. Luhangalla, Kustavissa, Puumalassa ja Kuhmoisissa väkimäärä jopa nelinkertaistuu keskikesän juhlan aikaan. Mitä kaikkea mobiilidata kertoo suomalaisten juhannuksenvietosta?
Tilastohaastattelija kerää tietoja haastateltavan senhetkisestä elämäntilanteesta. Kuunteleminen on työssä tärkeää – ja jokainen vastaaja ja vastaus on arvokas, muistuttaa Ulla Phillips blogissaan.
Vuoden vaihteesta alkaen palvelujen tuottajahintaindeksi on kattanut neljä uutta toimialaa. Kehittämistä riittää jatkossakin: esimerkiksi markkinoille syntyvät uudenlaiset palvelut haastavat hintatilastointia.
Väestöllisellä keskipisteellä tarkoitetaan pistettä, josta on lyhin etäisyys kaikkiin asuinpisteisiin. Piste suuntaa etelään länteen kallistuen – sen matka etelään on kuitenkin viime mittauksista myös hidastunut.
Johtajat tekevät yleensä muita palkansaajia pidempää työviikkoa. Kaikista kokoaikaisista palkansaajista vain 0,4 prosenttia työskentelee 60 tuntia tai enemmän. Säännöllisen työajan hahmottaminen voi joissakin tehtävissä olla hankalaa työn läikkyessä myös vapaa-ajalle.
Tilastokeskus valmistelee parhaillaan historiansa ensimmäistä toiminnan vastuullisuudesta kertovaa raporttia, joka pohjautuu YK:n kestävän kehityksen Agenda 2030 toimintaohjelmaan. Vuotta 2021 koskevan raportin on määrä valmistua keväällä 2022.
Pitkät talouden nousukaudet hälventävät käsitystämme riskeistä, joiden takia rahoitusmarkkinat ajautuvat aika ajoin finanssikriiseihin. Syklejä voidaan kuitenkin tarkastella asuntojen hintojen ja luottojen avulla, kertoo Tilastokeskuksessa laatimani maisterintutkielma.
Kannustamme kuntia ja kuntapäättäjiä seuraamaan omaa materiaalien- ja energiankulutustaan, jätteiden syntyä, suojeltujen luontokohteiden määrää sekä kuntalaisten hyvinvointia. Kiertotalouteen panostava kunta houkuttelee alueelleen myös kiertotalouteen liittyvää liiketoimintaa ja investointeja.
Tilastotieto pyrkii objektiiviseen totuuteen. Toisaalta tilastojen tekemiseen sisältyy myös taiteesta tuttuja piirteitä, sillä kaikki ei ole tilastointimenetelmin laskettavissa.
Kun työvoimatutkimus uudistui alkuvuonna, työllisyysluvut muuttuivat takautuvasti. Lisäksi työmarkkinoita on ravistellut koronavitsaus. Kuinka lukuja pitäisi ymmärtää tässä monimutkaisessa tilanteessa? Sääntö on yksinkertainen: on katsottava niitä lukuja, joita on julkaistu vuoden 2021 maaliskuusta alkaen.
Lapsia koskevaa tietoa on paljon, mutta usein koetaan, että se on sirpaleista ja hajallaan. Tätä puutetta Tilastokeskus paikkaa tuottamalla laajan Tieto&trendit -artikkelisarjan lasten maailmaa avaavista tilastotiedoista. Lapset Suomessa -artikkelisarja nostaa esille yhteiskunnallisesti merkittävän aiheen tuottamalla vuoden ajan analyysia lasten elinoloista noin 30 artikkelin välityksellä.
Suomessa vuokralla asuu lähes 1,5 miljoonaa ihmistä. Siinä on melkoinen joukko kuvattavaksi tilastojen avulla - etenkin, kun vuokra-asumisen kuvaamiseen ei ole käytettävissä kattavia aineistoja.
Ympäristötilinpito on laajentunut ja tarkentunut, mutta täydellisetkään mittarit eivät itsekseen ratkaise ainoatakaan ongelmaa.
YK-indikaattoritietokannan toistaiseksi suurin uudistaminen on saatu toteutettua: globaalien kestävän kehityksen indikaattoreita lisättiin ja useita indikaattoreita korvattiin uusilla. Uudet indikaattorit painottavat kehitysmaille tärkeitä asioita.
Voimme estää laajan sukupuuttoaallon ja turvata samalla luonnon monimuotoisuuden toimimalla vastuullisesti niin yksilöinä, yrityksinä kuin yhteiskuntina.
Globalisaatio aineellistui kanavaan juuttuneeksi konttialukseksi, ja jotenkin tilanne herätti myös myötätuntoa. Uutuuskirja saa pohtimaan, onko rakkaus vain haihattelua rautaisien realiteettien maailmassa.
Etätöiden tekemistä ja vapaa-ajan viettoakin palvelevat informaatio- ja viestintäalat ovat selvinneet vaihtelevasti pandemian kurittaessa taloutta.
Uuden estimointimenetelmän ansiosta liikevaihtotietojen julkaisuviive lyhenee kuukaudella.
Suomi on mennyt ylös ja alas digitalouden muutoksissa, jota tilastointi ei ole hahmottanut riittävän terävästi. Meillä on kuitenkin mahdollisuudet pitää kiinni hyvinvointimallista, vaikka rakenneongelmat rapauttavat rahoituspohjaa.
Kun halutaan lisätä laadukkaan tilastotiedon käyttöä yhteiskunnassa, tulee tiedon löytämisen olla helppoa. Tilastotoimijoiden kunnianhimoisena tavoitteena on yhden luukun periaate, jossa kaikki virallinen tilastotieto löytyy samasta paikasta.
Haasteista huolimatta suurin osa lain piiriin kuuluvista organisaatioista noudattaa lakia laatimalla tasa-arvosuunnitelman ja palkkakartoituksen, vaikka niiden laajuus ja laatu vaihtelevatkin. Kattavimmin suunnitelmia laaditaan valtiosektorilla ja naisenemmistöisissä organisaatioissa.
Laadukas tieto on kuin design-tuote: se on kestävää, monikäyttöistä ja ajassa merkityksensä säilyttävää.
Talous supistui pahimpia pelkoja maltillisemmin viime vuonna, mutta Suomen harmaantuminen jatkuu. Koronakriisin seurauksena talouden uudistumistakin tapahtuu.
Kriisin aikana nuorten naisten työllisyys on heikentynyt enemmän kuin miesten, mutta naisten voi katsoa investoivan tulevaisuuteen panostamalla opiskeluun.
Vielä keväällä pelättiin, että koronakriisi lamauttaa asuntojen myynnin ja rakentamisen. Isku jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi ja vuosi 2020 historiaan asuntojen vilkkaana myynti- ja rakentamisvuotena.
Asuntorakentaminen voidaan julistaa yhdeksi koronavuoden voittajaksi. Asunnoille myönnetyt rakennusluvat ja uusien aloitettujen asuntohankkeiden hyvä kehitys sekä piristynyt asuntokauppa ennakoivat alalle myös hyvää tulevaisuutta. Uusien kerros- ja rivitaloasuntojen tarjonta myynti-ilmoitusten perusteella sen sijaan laahaa jäljessä vuoden 2019 lukemista.
Poikkeustilanteessa hinta-aineistoa joudutaan paikkaamaan tavallista enemmän. EU-maiden kesken on sovittu yhteiset pelisäännöt puuttuvien tietojen imputoinnille.
Lisäsikö etätyöhön siirtyminen työtunteja koronavuonna? Yksiselitteisen vastauksen sijaan on pyrittävä tunnistamaan ryhmiä, jotka siirtyivät etätöihin, ja myös katsottava, kuinka paljon keskimääräinen tehty viikkotyötuntimäärä muuttui.
Meillä lapsuudenkodista lähdetään pohjoismaiseen tyyliin melko varhain, keskimäärin 21,8-vuotiaina, kun Euroopassa nuoret muuttavat omilleen keskimäärin nelisen vuotta vanhempana. Suomessa naiset muuttavat kotoa pois selvästi aiemmin kuin miehet.
Suomi on perinteisesti nähty perustietovarantojensa osalta maailman huippumaana, silti jäimme hännille OECD:n tekemässä digitalisaatiovertailussa. Miksi yksittäiset hyvät laatukäytännöt eivät ole levinneet tehokkaasti eri organisaatioille?
Syrjäisemmilläkin alueilla voi olla suhteessa asukasmäärään paljon yksinasuvia, enemmistö asuu kuitenkin isoissa kaupungeissa. Sen kertoo Paavo, Tilastokeskuksen postinumeroaluetilastot-palvelu.
Digitaalisen datan merkitys taloudessa, kulttuurissa ja viihteessä kasvaa koko ajan, ja tilastoinnin piirissä on vain hyvin pieni osa kaikesta nykymaailmassa syntyvästä datasta. Tämä haastaa tietoa tuottavat viranomaiset – millainen data on merkityksellistä kansalaisille, yrityksille tai päätöksenteolle?
Tilastokeskuksen kuolemansyytilaston tiedot vuodelta 2020 ovat vielä puutteellisia, eikä niistä voida vielä tuottaa luotettavaa tilastoa. Kuolemansyytilasto julkaistaan mahdollisimman nopeasti sen valmistumisen jälkeen.
Äidinkielitietojen perusteella Oulussa asuu jo enemmän saamelaistaustaisia kuin Utsjoella, kertoo Tilastokeskuksen jo perinteinen saamelaisten kansallispäivän blogi.
Koronapandemian alkuhämärässä Ilkka Lehtinen uskaltautui luotaamaan inflaatiokehitystä. Kuinka kävi, ja miksi?
Kansainvälisissä tehtävissä Marjo Bruun on saanut nähdä, miten erilaisista lähtökohdista tilastointia erilaisissa yhteiskunnissa tehdään. Hänen aikanaan toiminta tilastokokouksissa on muuttunut vuorovaikutteisemmaksi.
Tilastoviranomaisen merkitys nojaa vahvaan osaamiseen: eri tietolähteiden yhdistämiseen ja ymmärrykseen metatietojen tarpeellisuudesta käytettävyyden kannalta. Tietojen käytön eettisten periaatteiden toteuttamisessa toimimme esimerkkinä muille, muistuttaa Tilastokeskuksen pääjohtaja Marjo Bruun eläköitymisensä kynnyksellä.
Tietoaineistojen laatu heijastuu tiedon pohjalta muodostuvaan ymmärrykseen yhteiskuntamme tilasta. Laatua koskevien arviointien ja kuvausten yhtenäistäminen vaikuttaakin ratkaisevasti myös yhteiskunnallisiin päätöksiin.
Pikaestimaatti kertoo selvästi odotuksia paremmasta talouskehityksestä koronavuonna. Tieto on auttanut hallintoa, kuluttajia ja yrityksiä toimimaan kriisin keskellä.
Pandemia ei pysäyttänyt muuttoa kunnasta toiseen. Ennakkotiedot kertovat myös liikahduksista suunnissa: muuttovoittoja ja -tappioita tuli yllättäviin paikkoihin.
Jotta voimme tehokkaasti vähentää jätteitä ja ohjata ne kiertoon, tarvitsemme kipeästi paikallista tietoa, kirjoittaa Tiina Karppinen vieraskynäblogissaan.
Employees in Finland are contacted most in matters concerning work outside working hours. On the other hand, Finns generally read their work email on holiday, even if they are not required to do so.
Miksi tilastoasiantuntijat Suomessa ovat niin aktiivisia kirjoittajia? Yhden ihmisen vaikutus voi olla arvaamattoman suuri. Vastikään edesmennyt Erkki Pentinmäki oli luomassa tiedon avaamisen kulttuuria Tilastokeskukseen.
Wage and salary earners aged over 55 are nowadays more educated and in better condition, appreciate gainful employment as an important area of life considerably more often and are prepared to continue in working life for clearly longer than their peers at the turn of the millennium, reports the 2018 Quality of Work Life Survey.
Tammikuussa 2020 kaikista työllisistä 15 prosenttia työskenteli säännöllisesti kotona. Marraskuussa osuus oli jo 31 prosenttia.
Henkilötyövuosien muutoksella mitattuna vain puolet Suomen alueista lähti syksyllä toipumaan koronakriisistä, mutta osassa maata käännettä parempaan ei vielä näy. Miksi jotkut alueet ovat ottaneet pandemian iskuja vastaan paremmin kuin toiset?
Voimakkaasti sukupuolen mukaan jakautuneilla työmarkkinoilla naisten työllisyys on kärsinyt koronakriisistä nopeammin – ja ainakin toistaiseksi myös enemmän kuin miesten työllisyys.
Juuri julkaistuihin kokeellisiin tilastoihin tulojen ja kulutuksen jakautumisesta tuloviidenneksittäin EU-maissa on syytä suhtautua ainakin Suomen osalta kriittisesti, kirjoittavat Tilastokeskuksen asiantuntijat.
Tilastoinnilla seurataan kierrätystavoitteiden täyttymistä ja niihin liittyvien politiikkatoimien onnistumista. Yhdyskuntajätteiden kierrätys on kuitenkin paljon muutakin kuin politiikkaa, lainsäädäntöä ja velvoitteita: se on jokaisen henkilökohtainen mahdollisuus vaikuttaa ympäristön tilaan ja tulevaisuuteen.
Kansalaispulssi-kysely kertoo, että koemme itse noudattavamme ohjeita kuuliaisemmin kuin toiset ihmiset. Asenteissa tapahtuneet muutokset näkyvät pahentuneena koronatilanteena, kirjoittavat Tilastokeskuksen asiantuntijat Tieto&trendit-blogissa.
YK:n kestävän kehityksen mittarit kertovat, että Suomi on nyt monessa suhteessa parempi paikka elää kui n25 vuotta sitten. Tehtävääkin kuitenkin riittää.
Helsingissä rakennuslupia on tänä vuonna myönnetty erityisesti alueille, joiden vanhojen asuntojen keskihinta on 5 000 – 6 000 euroa. Turussa ja Oulussa puolestaan uudet kerrostaloasunnot syntyvät 2 000 – 3 000 euron alueille.
More than every tenth wage and salary earner aged over 50 feels that the aim is to get rid of aged wage and salary earners at the workplace. The experience is most common at workplaces where the personnel has been reduced in recent years anyway.
Vaikutusmahdollisuudet lisäävät työtyytyväisyyttä, mutta erityisesti suomalaista työelämää vaivaava kiire uhkaa joustojen myönteisiä vaikutuksia.
Performance appraisal discussions became more common until 2013, after which there was a change. Performance appraisal discussions are more common in larger establishments than in small ones.
Paljonko asuntoja on myynnissä? Miten määrä muuttuu kuukausittain? Missä asunnot menevät vauhdilla kaupaksi, missä hitaammin? Missä saa nopeimmin asunnolle vuokralaisen? Miten tarjonta muuttui korona-sulkujen aikaan? Näihin kysymyksiin pyrkii vastaamaan uusi kokeellinen tilasto.
The different industrial structure and labour market structures in European countries, as well as the pace of digitalisation, influence how large a share of the population having kept their jobs are able to do remote work in general.
Altistuminen erilaisille pöpöille on korona-aikana vähentynyt. Työolotutkimuksen tulosten perusteella voi päätellä myös, että sairaana työskentely on yleistynyt – erityisesti kun työpaineet ovat kovat ja pelko työpaikan menettämisestä suuri.
Mihin kaikkeen Tilastokeskuksen kuukausittain julkaisemaa inflaatiolukua käytetään? Entä miten se vaikuttaa kansalaisten elämään? Blogissa kaksitoista esimerkkiä inflaatioluvun käytöstä.
In cooperation we can create a solid foundation for the future data economy and society, which allows our valuable data to serve Finland in the best possible way in future.
Työntekijöihin ollaan Suomessa eniten yhteydessä työasioissa työajan ulkopuolella. Toisaalta suomalaiset lukevat yleisesti työmeilejään lomalla, vaikka sitä ei heiltä edellytettäisikään.
Ovatko yritykset saaneet sopeutettua kulujaan liikevaihdossa tapahtuneisiin muutoksiin? Muun muassa se tuo suhdannetilinpitoon epävarmuutta. Myös muutokset terveydenhuollossa ovat nyt täysin poikkeuksellisia, ja sekin heijastuu toimialaa koskevien tietojen laskentaan.
Erilaiset ulkomaankauppaluvut hämmentävät. Jos erojen suuruus Tilastokeskuksen ja Tullin luvuissa vakiintuu pidemmäksi ajaksi, kyse voi olla muutoksesta globaalin tuotannon rakenteessa.
Yhteistyöllä luomme tulevaisuuden datataloudelle ja yhteiskunnalle vankan perustan, jonka ansiosta arvokkaat tietoaineistomme voivat palvella parhaalla mahdollisella tavalla Suomea tulevaisuudessa.
Velanotolla pelataan aikaa. Siinä on vaaransa, mutta se voi onnistua, jos velalla luodaan uskoa.
Ikääntyneiden työllisyydestä puhuttaessa tulee kiinnittää huomiota erityisesti miehiin. Ero Ruotsin hyväksi syntyy erityisesti ikääntyneiden miesten paremmasta työllisyydestä.
Yli 55-vuotiaat palkansaajat ovat nykyisin koulutetumpia ja hyväkuntoisempia, arvostavat ansiotyötä tärkeäksi elämänalueeksi huomattavasti useammin ja ovat valmiita jatkamaan työelämässä selvästi pidempään kuin ikätoverinsa vuosituhannen vaihteessa, kertoo vuoden 2018 työolotutkimus.
Työvoimatutkimuksen kevään ja kesän tietojen perusteella on jo selvää, että koronakriisistä johtuvat muutokset työllisyydessä eivät ole jääneet vain yksittäisen kuukauden poikkeamaksi. Kriisin vaikutusten tulkinta vaimenevaksi muutokseksi taikka tasomuutokseksi tarkentuu seuraavien kuukausien tietojen valmistuessa.
Kokeilujemme perusteella teleoperaattoriperusteinen mobiilipaikannusdata taipuu ketterästi monipaikkaisen elämän tarkasteluun. Työ mobiilipaikannusdatan hyödyntämiseksi jatkuu Tilastokeskuksessa. Neuvottelemme kaikkien suurten operaattoreiden kanssa yhteistyöstä tilastotuotannon kehittämiseksi.
Kun tulot putoavat, säästöt voivat kasvaa vain jos kulutusmenoja vähennetään vielä enemmän. Näin on käynyt aiemmissakin talouskriiseissä.
Useampi kuin joka kymmenes yli 50-vuotias palkansaaja kokee, että työpaikalla pyritään pääsemään ikääntyneistä palkansaajista eroon. Kokemus on yleisintä työpaikoilla, joissa henkilöstöä on viime vuosina vähennetty muutenkin.
Suomessa elää noin 7 000 henkilöä avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa samaa sukupuolta olevan puolisonsa kanssa. Tilasto ei nosta yksilöitä esiin, mutta voi silti vahvistaa malleja.
Koronakeväänkin kehityskulut näkyvät tulorekisterissä. Rekisteristä voidaan tulevaisuudessa tuottaa tietoa yhteiskunnan kehityksestä nopealla aikataululla, mutta työtä rekisterin parissa vielä tarvitaan.
Kevään poikkeusolojen myötä viimeistään ymmärsin, kuinka arvokas Suomen luonto onkaan, kirjoittaa Niina Lesonen blogissaan. Suomen luonnon päivää vietetään huomenna.
Suomalaisyritysten siirtyminen ulkomaiseen omistukseen on herättänyt viime aikoina huolta. Työeläkelaitosten haluttaisiin lisäävän kotimaista omistajuuttaan, mutta se saattaisi tarkoittaa korkeampia työeläkemaksuja eläkevarojen riittämiseksi.
Kuudessa suurimmassa kaupungissa on viimeisen vuoden ajan aloitettu rakentaa noin 3 500 asuntoa enemmän kuin uusia rakennuslupia on haettu. Hupenevatko lupavarastot hiljalleen hidastaen rakentamisen laivan kulkua?
Poikkeusajat vaikuttavat tilastojen optimaaliseen julkaisuajankohtaan, sillä tarve eri tiedoille voi vaihdella merkittävästi eri aikoina. Hyvä tilasto on ajassa tasalaatuinen, ja tilapäisille laatutason poikkeamille tulee olla hyvät perusteet.
Covid-19-pandemiaan liittyneet rajoitukset ovat pienentäneet ihmiskunnan ekologista jalanjälkeä. Näin vietämme tänään maailman ylikulutuspäivää yli kolme viikkoa myöhemmin kuin viime vuonna. Koronavirus heiluttaa muitakin megatrendejä.
Yhteiskunnan kehittämisen tulee perustua totuudenmukaisen tietoon. Huonosti suunnitellut kyselylomakkeet voivat tuottaa virheellisiä vastauksia. Liittymällä vastaajapaneeli Signaaliin vaikutat kysymysten ymmärrettävyyteen ja saadun tiedon luotettavuuteen.
Selvä enemmistö lomautetuista on naisia. Työmarkkinatilanne on heikko erityisesti naisvaltaisilla palvelualoilla.
Toimittaja löytää Suomi lukuina 2020 -taskutilastosta isoisänsä suomenhevosen ohjaksista. Seuraavassa polvessa mentiin jo polkien tai polttomoottorin voimin.
SDG-indikaattorit ovat keskiössä juuri alkaneessa YK-kokouksessa, jossa arvioidaan kestävän kehityksen tavoitteiden toteutumista.
Vuokramökkejä on tarjolla reilusti yli 11 000, ja viime vuonna niissä yövyttiin lähes 2,7 miljoonaa kertaa. Tilastokeskuksen kokeilemalla verkkoharavoinnilla saadaan jo laadukasta tietoa majoitustilastoa täydentämään.
Konsernien ulkomaille jäävät tulot johtavat satojen miljoonien eurojen loveen Suomen yhteisöverokertymässä, kertoo Tilastokeskuksessa tehty gradututkimus siirtohinnoittelusta.
Omistusmökkien ja vuokramökkien yhteismäärällä mitattuna eniten mökkejä on kesämökkitilastojen kärkipaikkoja pitävissä Etelä-Savossa ja Varsinais-Suomessa. Katso eri kuntien mökkitilanne vuorovaikutteiselta kartalta.
Yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin inflaatioennuste julkistetaan aina kuun lopussa Eurostatin verkkosivuilla. Ennakko on suurelta osin hyvinkin osuva, vaikka hyödykkeiden hintatietojen keruussa esiintyneet haasteet ajoittain heikentävät osuvuutta kymmenesosadesimaaleissa.
Koronakriisi näkyy erityisesti lomautettujen, alityöllisten ja piilotyöttömien määrän kasvuna. Toistaiseksi vaikutuksia on ollut ennen muuta palvelualoihin, joilla osa-aikatyö on yleistä. Toukokuussa osa-aikatyötä teki 373 000 työllistä, mikä oli 82 000 edellisvuotta vähemmän.
Normaalioloissa Pohjoismaista eniten kotimaansa ulkopuolella kävivät töissä Ruotsissa asuvat – heitä oli lähes 40 600. Suomalaisista noin 1 300 kävi vuoden 2015 lopussa töissä Ruotsissa ja 970 Norjassa. Suomeen tullaan töihin lähinnä Ruotsista.
Palkansaajien palkkatulot supistuivat toukokuussa 5 prosenttia edellisvuoteen verrattuna Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan. Yksityisellä sektorilla palkkatulot pienenivät 8 prosenttia. Julkisella sektorilla palkkatulot kasvoivat 2 prosenttia edellisvuodesta, sillä lomarahoja maksettiin jo toukokuussa.
Google-hakujen tarkastelu paljastaa, että Suomessa on nyt alkukesästä haettu huomattavasti tavanomaista enemmän ulkoiluun liittyviä tuotteita. Myös ”kesämökki”-hakuja on tehty ennätyksellisen paljon koronakeväänä.
Nykyiset julkaisuaikataulut parantavat tilinpidon eri osa-alueiden lukujen yhtenevyyttä. Ajantasaisten tilastotietojen merkitys korostuu tulkittaessa koronakriisin kansantaloudellisia vaikutuksia.
Luonnon monimuotoisuuden turvaaminen vaatii pikaisia toimia – ja toimien tueksi systemaattisen tiedontuotannon. Syken, Luken ja Tilastokeskuksen yhteistyönä kehitettävällä ekosysteemitilinpidolla voidaan jokusen vuoden päästä toivottavasti seurata mm. pölyttäjien tarjoamia pölytyspalveluita.
Lamasta puhuttaessa olisi hyvä huomioida talouden muitakin mittareita kuin bkt, kirjoittaa kokenut kansantulolaskija. Esimerkiksi työttömyys ja kotitalouksien reaalitulot ovat merkittäviä kansalaisten kannalta, konkurssit ja rahoituslaitosten luottotappiot yritysten osalta.
Lomautettuja historiallisen paljon, työllisten määrä laskussa, kotona työskentely kasvussa, piilotyöttömyys nousussa. Määräajaksi lomautetut ovat vielä suurimmalta osin työllisiä ja toistaiseksi lomautetut suurelta osin työvoiman ulkopuolella. Tässä koronakevään ensisaldoa työmarkkinoilla.
Koronakriisi on saanut ennen näkemättömän määrän ihmisiä luopumaan kokonaan työnhausta. Työvoiman ulkopuolella olevia oli huhtikuussa 66 000 enemmän ja piilotyöttömiä 88 000 enemmän kuin vuosi sitten.
The events of the corona pandemic have brought the results of the 2018 Quality of Work Life Survey to a new light. The data concerning healthcare and social welfare made us think at the time that the situation could not get much worse. Now it is probably not unclear to anyone that it certainly can.
Koronapandemian tutisuttaessa taloutta monet indikaattorit osoittavat jyrkkää nousua tai laskua. Palkansaajien palkkatuloissa muutos on ollut maltillisempaa. Palkkasummat kasvoivat edellisvuodesta maaliskuussa ja näyttäisivät huhtikuussa pienentyneen pelättyä vähemmän.
Euroopan maiden erilaiset elinkeino- ja työmarkkinarakenteet ja digitalisaation vauhti vaikuttavat siihen, kuinka suurelle osalle työpaikkansa säilyttäneestä väestöstä etätyön tekeminen ylipäänsä on ollut mahdollista.
Vapaa-aikatutkimuksen perusteella nuorempien ikäluokkien tulisi muuttaa korona-aikana aikaisempia liikuntatottumuksiaan säilyttääkseen aikaisemman harrastamisen volyymin. Vanhempia ikäluokkia korona näyttäisi kohtelevan tässä suhteessa suopeammin.
Kehityskeskustelut yleistyivät vuoteen 2013 asti, minkä jälkeen tapahtui muutos. Kehityskeskustelut ovat yleisempiä isommissa toimipaikoissa kuin pienissä.
Ennen pandemiaa palvelut olivat tulleet monipuolistamaan teollisuudesta ja vientipainotteisesta tavaratuotannosta eläneen Suomen taloutta ja kilpailukykyä. Jatkuuko monipuolistuminen kriisin jälkeen? Paljon riippuu nyt tehtävistä kysymyksistä ja ratkaisuista. Kysyntä, tuotanto ja kehittämistoiminta voivat muuttua paljonkin.
Kuluttajien luottamus -tutkimuksen lisäkysymysten tulokset kertovat varsin synkistä työllisyysnäkemyksistä koronapandemian seurauksena. Vaikka lomautusta ja työttömäksi jäämistä ennakoivien palkansaajien ja yrittäjien osuudet vastauksissa ovat pieniä, ovat ne määrällisesti huolestuttavan suuria.
Tilastojen valossa näyttää siltä, että kriisi iskee kaikkein suorimmin juuri pienyritysvaltaisille toimialoille: maa-, metsä- ja kalatalouteen, muuhun palvelutoimintaan sekä taiteisiin, viihteeseen ja virkistykseen.
Noin 60 prosenttia suomalaisista on vähentänyt kulutustaan koronakriisin takia, kertovat kuluttajien luottamus -tutkimuksen lisäkysymyksiin saadut vastaukset. Noin neljä kymmenestä arvioi, ettei pandemialla ole ollut vaikutusta heidän kulutukseensa.
Yrittäjistä 63 prosenttia arvioi koronakriisin vähentäneen ainakin jossain määrin töiden, asiakkaiden tai toimeksiantojen määrää, kertoo kuluttajien luottamus -tutkimus. Iso osa yrittäjistä katsoo silti selviävänsä pandemiasta ilman työttömyyttä. Toisaalta joka kymmenes yrittäjä, mikä vastaa yli 30 000 yrittäjän joukkoa, pitää yritystoimintansa selviytymismahdollisuuksia kriisistä melko tai hyvin epätodennäköisenä.
Every tenth of all those engaged in customer work feel that virtual connections have replaced previous face-to-face interaction. As digital tools become more commonplace, it is assumed that virtual interaction will increase in the future. As the coronavirus epidemic is raging, the development may accelerate.
Views of digital skills have an effect on the wishes of employees aged 50 or over to continue longer in working life. According to the recently published Quality of Work Life Survey, for those afraid of falling from the pace the desire to postpone retiring due to the increase in pensions is lower than average.
Suomalaismatkailijat kuluttavat pari miljardia euroa enemmän ulkomailla kuin ulkomaalaiset täällä. Jos korona korjaa matkustustasetta, se näkyy Suomen vaihtotaseessa ja talouden toipumisessa.
Yksinyrittäjät ovat joutuneet koronakriisin riepottelemiksi hyvin erilaisista taloudellisista tilanteista käsin. Suurin osa on huomattavan pienituloisia, kertoo Tilastokeskuksen Yrittäjät Suomessa 2017 -tutkimus.
Väyläviraston liikenteen automaattisten mittauspisteiden keräämä avoin data rekkojen lukumäärästä osoittaa, että Suomen tuotanto on laskenut maalis-huhtikuussa koronaviruspandemian ja sen torjuntatoimien johdosta.
Teollisuudessa ympäristönsuojeluinvestointien osuus pääoman bruttomuodostuksesta on vain reilu 2 prosenttia. Kun huomioidaan t&k-menojen pääomittamisen eriävät käytännöt ja ympäristönsuojeluinvestointien tarkat kriteerit, ovat investoinnit ympäristön kannalta kuitenkin myönteisempiä kuin mitä tuo investointien suhdeluku antaisi ymmärtää.
Hoitohenkilöstön reservi on muuta maata isompi Helsingin ja Uudenmaan, Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirien alueilla, joissa asui vuoden 2018 tilastojen mukaan yli 5 000 terveysalan koulutuksen saanutta eläkeläistä. Vaikka alan koulutuksen saaneista iso osa on yli 70-vuotiaita, on nuorempiakin eläkeläisiä reservissä useita tuhansia.
Kun taloudellisia mittareita suhteutetaan päästöihin, monet korkean tuottavuuden toimialoista ovatkin joukon viimeisiä. Palvelualojen arvo puolestaan nousee.
Kun erilliset rekisterit korvautuvat tulorekisterillä, ammattitietoja voi antaa monin eri tavoin. Esimerkiksi sihteerien ja johtajien määrät voivat moninkertaistua luokitusmuutosten takia.
Tehdyt työehtosopimukset, hyödykeverojen korotukset, raakaöljyn hinta… monet tekijät ovat tiedossa, mutta koronakriisin vaikutukset arvaamattomia. Inflaatioasiantuntija hahmottelee kaksi skenaariota tulevalle hintatason kehitykselle.
Ensimmäisen patentoi saksalainen vapaaherra pari sataa vuotta sitten, nyt niitä on miljardi. Innovaatioistamme hienoin auttaa taistelussa vitsauksia vastaan.
Viime viikkojen tapahtumat ovat asettaneet vuoden 2018 Työolotutkimuksen tulokset uuteen valoon. Sote-alaa koskevat tiedot saivat tuolloin tuoreeltaan ajattelemaan, että tästä ei tilanne enää paljon voi pahentua. Nyt ei liene kenellekään epäselvää, että kyllä vaan voi.
Helmikuu 2020 jää työmarkkinoiden historiaan viimeisenä ”normaalina” kuukautena pitkään aikaan. Kaksijakoisen maaliskuunkaan tiedot eivät vielä anna koko kuvaa koronakriisin kärjistymisestä. Työmarkkinatiedot ensimmäiseltä vuosineljännekseltä ja maaliskuulta julkaistaan 23.4.
Joka kymmenes kaikista asiakastyötä tekevistä kokee virtuaaliyhteyksien korvanneen aiemmin kasvokkain tapahtunutta vuorovaikutusta. Digitaalisten välineiden arkipäiväistyessä virtuaalinen vuorovaikutus oletettavasti lisääntyy tulevaisuudessa. Koronaepidemian jyllätessä kehityksen nopeus voi kiihtyä.
Lähes 1,3 miljoonaa koululaista tai opiskelijaa taituroi läksyjään nyt kotoa käsin. Vinkkini niin opettajille kuin oppilaille: terästäkää yhteiskunnallisen ja numeerisen tiedon käyttöä osallistumalla tilastojulistekilpailuun. Viime kisan kärkikaarti kertoo videolla, miksi kannattaa osallistua.
Ruotsalainen tilastotaikuri Hans Rosling havainnollisti maailman tulevan väestökehityksen kymmenellä rullalla.
Ovatko nuorten työsuhteet nykyään jotain muuta kuin pysyviä kokoaikaisia palkkatyösuhteita? Onko työn epävarmuus lisääntynyt, kun sitä tarkastellaan työnteon tapojen valossa? Anna Pärnänen etsi vastaukset Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen luvuista.
Kun 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä talouskasvun veturina oli sähkö- ja elektroniikkateollisuusvetoinen vienti, on 2010-luvulla kasvua ylläpitänyt kotimarkkinakysyntä.
Käsitykset omista digitaidoista vaikuttavat yli 50-vuotiaiden palkansaajien haluihin jatkaa työelämässä pidempään. Vauhdista putoamista pelkäävien joukossa halu siirtää eläkkeelle jäämistä lykkäyskorotuksen vuoksi on keskimääräistä vähäisempää, kertoo uusin työolotutkimus.
Sleeping difficulties, irritability and tension and feeling of everything being beyond one’s strength have all increased in great leaps between 2013 and 2018. Young and early middle-aged women have most commonly psychological symptoms.
Statistics Finland's Quality of Work Life Survey tells the story of “millennialisation” since long ago. Young people throughout the Quality of Work Life Surveys have led the way in appreciating the content of work – at the same time valuing the content of work more than pay has become more common for people of all ages in the long term.
Kiertotalousliiketoiminnan mittaristoa kehitetään parhaillaan kattavaksi indikaattorikokonaisuudeksi, jonka tavoitteena on esittäa dataa myös alueellisesta näkökulmasta. Indikaattorikokonaisuus syntyy jo olemassa olevista aineistoista. Tilastokeskuksen erityisselvitys on osa CIRCWASTE-hanketta, jonka tulokset julkaistaan vuoden 2020 loppuun mennessä.
140-vuotiaalla Suomen tilastollisella vuosikirjalla on vahva identiteetti. Alusta lähtien vuosikirjoilla on pyritty tilastotiedoin kuvaamaan Suomea ja suomalaista yhteiskuntaa kootusti. Lukujen vertailukelpoisuudesta aikaan ja ilmiöihin nähden on aina pidetty tarkasti huolta.
Työllisten määrä kasvoi tammikuussa vuoden takaiseen verrattuna 46 000:lla, ja myös työllisyysasteen trendi harppasi ylöspäin. Muutokset ovat yllättävän, jopa epäuskottavan suuria. Mitä taustalla voisi olla?
Univaikeudet, ärtyneisyys ja jännittyneisyys sekä tunne siitä, että kaikki käy yli voimien, ovat kaikki lisääntyneet harppauksenomaisesti vuosien 2013 ja 2018 välillä. Yleisimmin psyykkisesti oireilevat nuoret ja varhaiskeski-ikäiset naiset.
Antaako kansantalouden tilinpito julkisen sektorin työlle sen ansaitseman arvon? Antaako se väärän arvon välistävetäjille, jotka vain kuppaavat toisten synnyttämää arvoa? Mariana Mazzucato ja ansioristi ajavat bloggaajan isojen kysymysten äärelle.
Luokitukset ovat verraton väline tiedon jäsentelyssä ja analysoinnissa. Niiden käyttöön liittyy kuitenkin myös rajoitteita. Maailman muuttuessa luokituksia on aika ajoin tärkeää päivittää. Toimialaluokituksen uudistus onkin parhaillaan valmistelussa.
Suuntaa-antavakin arvio saamenkielitaustaisten lasten ja nuorten alueellisesta jakaumasta voi tarjota vanhemmille tärkeää tietoa saamenkielisen opetuksen mahdollisuudesta ja palvella kuntien päättäjiä opetuksen järjestämisessä, kirjoittaa Juho Keva saamelaisten kansallispäivän blogikirjoituksessaan.
Vuoden 2021 alussa toteutuva ikäryhmän laajennus ei vaikuta työllisyysasteeseen, eikä työvoimatilastojen mittarit muutoinkaan siitä liioin värähtäne. Silti kaikkien eläkeläisten vastaaminen tutkimukseen on tärkeää. Näin tarkennamme kuvaa iäkkäimpien työllisyydestä, joka elinajanodotteen noustessa on kasvussa.
Uusien osakeasuntojen hintatilastoon on kaivattu pitkään uudistusta. Nyt julkaistu uusien asuntojen hintaindeksi vastaa paremmin asuntomarkkinoiden alueittaisen tarkastelun tietotarpeisiin.
Muutoksia tulee keruuseen, menetelmään, määritelmiin ja sisältöön. Myös kysymysten muotoilu muuttuu. Parhaillaan Tilastokeskuksessa arvioidaan muutosten vaikutuksia työllisyyttä ja työttömyyttä kuvaaviin tunnuslukuihin.
Tilastokeskuksen työolotutkimus kertoo ”millenniaalistumisen” tarinaa jo pitkältä ajalta. Nuoret ovat kautta työolotutkimuksen olleet edelläkävijöitä työn sisällön arvostamisessa – samalla työn sisällön arvottaminen palkkaa tärkeämmäksi on yleistynyt pitkällä aikavälillä kaikenikäisillä.
Hoitoalan palkkaneuvotteluissa esiin nousseen näkemyksen perusteella hoitajat ovat vaihtaneet tai vaihtamassa sankoin joukoin työtehtäviä. Näkemykselle ei kuitenkaan löydy viitteitä Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston ja tutkintorekisterin vuosien 2010–2018 tiedoista.
Vuoden 2018 tilastotietojen mukaan yhdyskuntajätemäärä on kasvanut merkittävästi, jopa 50 kilogrammaa asukasta kohden. Tämän perusteella emme etene kovinkaan vakuuttavasti kohti kiertotaloutta. Vaikka kaatopaikkasijoitus on käytännössä loppunut kokonaan, tulisi energiahyödyntämisestä siirtyä jätteiden materiaalihyödyntämiseen.
Taloustieteen nimissä tarjoiltu toiveajattelu on tuonut meidät kuilun partaalle. Olisiko 2020-luvulla aika ottaa vakavasti vaihtoehdot – vaikkapa Donitsitaloustiede?
Kokemukseni vajaan vuoden pestistä Tilastokeskuksen ns. lainajohtajana ovat pelkästään positiivisia, kirjoittaa Maanmittauslaitoksen ylijohtaja Marja Rantala. Johtajakiertoni on toivottavasti rohkaiseva esimerkki valtionhallinnon johtajien liikkuvuudesta ja henkilökierrosta kumppanivirastossa.
Työsopimusneuvottelut ovat taas käynnissä, ja niitä avitetaan paikoitellen myös lakoilla ja työsuluilla. Monenlaisia talousvaikutuksia näkyy lasketun lakkojen aiheuttamista taloudellisista menetyksistä, mutta mikä niistä on oikea?
Kun tiedon merkitys säilyy samana tiedon siirtyessä toimijalta toiselle, puhutaan semanttisesta yhteentoimivuudesta. Julkisen hallinnon rakentama tiedon yhteentoimivuusalusta auttaa yhteisen merkityksen luomisessa, säilyttämisessä ja liikkumisessa. Alusta toimii myös pohjana palvelujen digitalisoimiselle, tiedolla johtamiselle ja viime kädessä toistemme ymmärtämiselle.
Tammi–lokakuussa sattui 700 riistaonnettomuutta enemmän kuin vastaavana aikana viime vuonna. Näistä reilu 600 oli onnettomuuksia metsäkauriiden kanssa. Marraskuu on tyypillisesti synkin riistakolarien kuukausi.
Taitettu indeksi turvaa eläkkeen ostovoiman säilymisen ja jopa parantaa sitä. Se ei kuitenkaan tasaa ansiotasoeroja, joiden vuoksi sukupuolten välinen ero eläkkeissä on Suomessa kansainvälisestikin huomattava.
Tilastojen tuotannon ja julkaisun keskiössä ovat kansainväliset ja kansalliset tietotarpeet. Perinteisiä tilastoja tuotetaan jatkossakin, mutta niiden rinnalle tuodaan nopeammin tuotettua tilastotietoa ja lisää kokeellisia tilastoja.
Tieto ja yhteiskunnallinen keskustelu on tänä vuonna itsenäisyyspäivän vastaanoton teemana. "Tähän hienoon valintaan liittyy vahvaa symboliikkaa, jota korostavat presidentti Niinistön sanat virkaveljelleen Washingtonissa: pitäkää demokratiastanne huolta". Vieraskynässä Iiro Jussila, PTT:n toimitusjohtaja ja Tilastokeskuksen neuvottelukunnan jäsen.
Asuntokaupan vilkkauden arviointiin on käytössä aineistoja Verohallinnosta, Kiinteistönvälitysalan keskusliitosta ja Maanmittauslaitokselta. Koko totuutta ei kerro niistä mikään.
Katsotaan yhdessä pitkälle ja tehdään Suomesta tiedon eettisen käytön ja hyödyntämisen huippumaa ja edelläkävijä Euroopassa, kirjoittaa pääjohtaja Marjo Bruun käynnistäessään Tilastokeskuksen organisaatio- ja toimintamallien kokonaisvaltaisen uudistuksen.
Helsingin kaupungin keskustatunnelista käydyssä keskustelussa esiin noussut "tilastovirhe" on hyvä esimerkki siitä, miten lähdetietojen oikeellisuus vaikuttaa tilastojen laatuun. Tämä korostuu erityisesti pienaluetilastoissa.
Uusien osakeasuntojen rakentaminen vuokratontille yleistyy, mutta alueittaiset erot ovat suuria. Vuokratontille rakennetuista asunnoista ja niiden kaupoista on heikosti virallista tilastotietoa. Ilmiön vaikutuksia tutkitaan käytettävissä olevien aineistojen avulla ja huomioidaan asuntojen hintatilastojen kehittämisessä.
Tilinpidon aikasarjakorjausten johdosta Suomen bruttokansantuotteen taso nousi vuosina 2010–2018 noin 1–2 miljardia per vuosi. Suomen talouden kokonaiskuva säilyi silti ennallaan.
Kotitalouksien tuoreisiin, juuri julkaistuihin kulutusmenolukuihin tulee suhtautua kriittisesti ja varauksella. Mitä tarkemmalle tasolle mennään, sitä enemmän luvuissa on epävarmuutta.
Tilastokeskus toteutti keväällä ja kesällä kyselyn, jolla selvitettiin ulkomaalaistaustaisen väestön Suomen ulkopuolella hankkimaa koulutusta. Tietoja kerättiin verkko- ja paperilomakkeella. Yllättävän moni halusi kertoa tilanteestaan myös puhelimitse.
Arvioiden mukaan maailmanlaajuisesti noin 30 prosenttia kaikesta tuotetusta ruoasta päätyy hävikkiin. Suomessa kaikesta syömäkelpoisesta ruoasta haaskataan arviolta 10–15 prosenttia. Kotitaloudet heittävät ruokaa vuosittain roskiin 120–160 miljoonaa kiloa – noin 23 kiloa ruokaa suomalaista kohti. Esitetyt arviot ovat kuitenkin epävarmoja, ja ruokahävikin tilastointia ollaan parhaillaan kehittämässä.
Vuoden 2018 palkkarakennetilastoon on tehty palkansaajien tuntiansiolaskentaan muutos, jonka sivutuotteena keskimääräiset ansiot laskevat etenkin miesvaltaisilla aloilla. Sen johdosta EU-määritelmän mukainen sukupuolten välinen palkkaero supistuu 0,7 prosenttiyksikköä.
Tutkimustieto tukee Ruotsin mallin mukaista vanhempainvapaiden järjestämistä. Joustavalla mallilla on todettu suotuisia terveysvaikutuksia.
Suomalaisten pitkä perinne tiedon keräämisestä ja hyödyntämisestä antaa etulyöntiaseman uusien yksilöllisten palvelujen ja reilun datatalouden kehittämiseen. Nyt meidän täytyy tehostaa näiden edellytysten hyödyntämistä.
Pelkkä kokoaikatyön puute ei kerro siitä, koetaanko osa-aikatyö kielteisenä ja ei-toivottavana. Osa-aikatyöntekijät voivat pitää työtään mielekkäänä ja merkityksellisenä, vaikka toiveena olisikin kokoaikainen työ.
Eduskunnan keväällä hyväksymät tietopoliittinen selonteko ja tiedonhallintalaki mahdollistavat entistä paremman tietojen hyödyntämisen yhteiskunnan, asiakkaiden ja käyttäjien hyödyksi. Tavoitteiden toteuttaminen vaatii joukkuepeliä, jossa on selvät tavoitteet lyhyemmälle ja pidemmälle ajanjaksolle sekä osaavat pelaajat oikeilla paikoilla.
Data on uusi öljy. Alustat on voittava liiketoimintamalli. Lausahdukset kertovat, kuinka merkittävänä dataa ja alustamaista liiketoimintaa pidetään. Mutta mistä oikein puhutaan?
Työllisyyden vahva kehitys hiipui alkukesällä, kun työllisiä oli kesäkuussa käytännössä saman verran kuin vuotta aiemmin. Työttömien määrä kuitenkin laski – mistä on kysymys?
1900-luvun alussa syntyneet mummoni elivät huomattavasti pidempään kuin silloinen vastasyntyneen elinajanodote oli. Toinen asui koko ikänsä talossa, josta puuttui juokseva vesi ja viemäröinti. Sirkku Hiltunen peilaa isoäitiensä elämänvaiheita tilastoja vasten.
Jos esimerkiksi kokonaisvaluuttakurssi muuttuu 10 prosenttia, miten Suomen tuontihinnat reagoivat ensinnäkin välittömästi ja toisaalta seuraavien kuukausien aikana. Tilastokeskuksessa harjoittelijana työskentelevä Hanxiao Zhou pureutuu kysymykseen pro gradu -tutkielmassaan ja valottaa aihetta paitaesimerkillä.
Niin paljon kuin haluaisimmekin, viralliset tilastot eivät toistaiseksi tarjoa riittävästi tietoa moninaisuudesta, kuten sukupuolien kirjosta. Miksi on näin? Ja miten vähemmistöjä voidaan huomioida tilastoissa paremmin?
”Samalla kun Brysselissä kiisteltiin eurooppalaisten turvapaikkasäännösten uudistamisesta, Muhammed Bouazizin vihanneskärry takavarikoitiin Sidi Bouzidin kaupungissa...” Virkkeeseen tiivistyy maailmoja – ja myös Euroopan porteilla -kirjan ansiokkuus.
Tilastolain uudistustyön soisi tuovan yrityksille mahdollisuuden luovuttaa hallussaan olevia tietoja tilastointia varten. Näiden uusien tietoaineistojen myötä Tilastokeskuksen aiheuttama rasitus niin yrityksille kuin kansalaisille pienenisi huomattavasti.
Korjausrakentamisen euromääräisestä arvosta tuotetaan vuosittain tilastoja, mutta ilman soveltuvaa hintaindeksiä ei voi tietää korjausrakentamisen määrän muutosta.
Tuoreimmat alueittaiset panos-tuotos-laskelmat koskevat vuotta 2014 ja ne on julkaistu osana tutkimusta. Edellisen kerran vastaavia tietoja julkaistiin vuonna 2006. Miksi näin pitkä viive julkistusten välillä?
The variety of people working on zero-hour contracts is multifaceted. On the one hand, they include students and pensioners for a majority of whom this type of contract is fine. On the other hand, the group contains both full-time and part-time employees. Paid work is their main type of activity and a different type of contract would be preferable.
Nollatuntisopimuksella työskenteleviin lukeutuu yhtäältä opiskelijoita ja eläkeläisiä, joista suurimmalle osalle sopimus käy hyvin. Toisaalta joukossa on niin koko- kuin osa-aikaisia työntekijöitä. Heille ansiotyö on pääasiallinen toiminta, ja toisenlainen sopimus olisi toivotumpi.
Teinin nenä kännykässä, huomio suosikkitubettajansa uusimmassa videopläjäyksessä tai somessa jaetussa maalitykitysvideossa. Varhaisteini lumoutuneena kaverin insta-tarinasta. Liikkuvaa live-tarinaa, niin koukuttavaa.
Suomen väestöllinen keskipiste siirtyi Hauholle vuonna 1995 ja on pysytellyt siellä. Piste sijaitsee nyt Kauniaisista suoraan pohjoiseen. Heikentyvä itä ja vahvistuva länsi Turun ja Tampereen vetovoimineen voivat estää pisteen kääntymisen suoraan etelään.
Kuntasektorin palkkatilastoissa yleislääkärien ansiot olivat suuremmat kuin yli- ja erikoislääkärien. Ero ansioissa johtuu ILOn ohjeistusta noudattavasta luokittelusta, jonka mukaan yli- ja erikoislääkärien kanssa samaan ammattiluokkaan määritellään myös erikoistuvat lääkärit.
Tuloerot globalisaation aikakaudella -teos on jäänyt Suomessa vähälle keskustelulle, mutta se on edelleen ajankohtainen.
Tilastokeskuksen edustalla on voinut seurata kamppailua kauniin suunnitelman ja jalankulkijoiden käyttäytymisen välillä. Syntyi polku, jota pitkin voi askeltaa alkaviin EU-parlamentin vaaleihin.
Tilastokeskus julkaisee vuokratiedot jatkossa yhtenä tilastokokonaisuutena. Uusi neljännesvuositilasto kuvaa huomattavasti aikaisempaa tarkemmin vuokra-asuntomarkkinan todellisuutta.
Hallinnollisten päätösten vaikutusta hintakehitykseen voidaan tutkia nyt, kun käytössä on massa-aineistoa esimerkiksi lääkkeiden hinnoista ja myyntimääristä.
Nousujohteinen talouskehitys on saanut yhä useamman kiinnostumaan asuntosijoittamisesta. On jopa kirjoitettu, että asuntosijoittamisesta on tullut ”tuulipukukansan bisnestä”. Tarkan kuvan muodostaminen ilmiön todellisesta koosta on kuitenkin hankalaa.
Päästötöntä sähköä tarvitaan hurjasti lisää, mikäli sen avulla halutaan päästä eroon fossiilisista polttoaineista ja turpeesta. Uusiutuvat energialähteet vai ydinvoima – energiantuotannossa olisi päästävä vastakkainasettelusta sekä-että -ajatteluun.
Ero suomalaistaustaisten työllisyysasteeseen on 10 tai 20 prosenttiyksikköä. Luvut selittyvät työllisyyden kriteereillä, tutkimuksen mittausajankohdalla ja vastauskadolla.
Tietoja palvelutuotannon volyymin kehityksestä saa nyt kuukausittain palvelualojen liikevaihtotietojen julkaisun yhteydessä. Suomi on jo kauan ollut palveluyhteiskunta, mutta silti tilastot mittaavat kattavammin teollisuutta kuin palveluita. Miksi näin?
Amos Rexissä on parhaillaan Studio Driftin Elements -näyttelyssä esillä Materialism-sarja. Se syntyi, kun tekijät huomasivat tuotteiden olevan nykyään niin edistyneitä, ettei kuluttuja pysty erottamaan, mitä ja kuinka paljon niiden valmistukseen on käytetty.
Kotityön vaikutus näkyy heti, yliaktuaarin työn vasta pidemmällä jänteellä. Molemmissa voi tehdä ympäristölle merkityksellisiä tekoja.
Totuus ei pala tulessakaan, sanoo vanha kansanviisaus. Mitenkäs tämä pätee nykyään, kun totuuksia alkaa olla kovin monenlaisia?
Uudellamaalla taksimatkojen hinnat saavuttivat tammikuun lopulla 2019 tämän hetkisen huippunsa: Kesäkuun 2018 säänneltyihin hintoihin verrattuna nousua oli peräti 14 prosenttia.
Tilastotiedoilla oli osuutensa Euroopan rajojen siirtelyssä jo parisataa vuotta sitten. Politikointi ja tunteet toki hallitsivat peliä, kuten tänäkin päivänä.
Henkilön työtehtävää kuvaava ammattinimike, toimipaikka tai palkanmuodostuksen erittelyt ovat Tulorekisterissä vapaaehtoisesti toimitettavia tietoja. Jos tiedot puuttuvat, Tilastokeskus joutuu ylläpitämään yrityksille omia, rinnakkaisia tiedonkeruita.
Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa aktiivisimmin, yli 75 prosentin tasolla, äänestivät 56–78-vuotiaat. Kevään eduskuntavaaleissa ikäryhmään lukeutuu 35,2 prosenttia äänioikeutetuista.
Volyymi-indeksin uudistus vaikuttaa Suomen talouden suhdannekuvaan. Teollisuustuotannon kasvuvauhti näyttää ainakin lyhytaikaisesti hidastuneen, mutta uudistuksen myötä vertailtavuus tuotannon suhdannekuvaajaan paranee.
Vanhojen osakeasuntojen hintaindeksi pyrkii kuvaamaan puhdasta hintojen muutosta. Neliöhinnoissa näkyvät asuntojen laatuerot.
Vuoropuhelu sidosryhmien kanssa korostuu entisestään siirryttäessä 2020-luvulle, kirjoittaa Tilastokeskuksen uuden neuvottelukunnan puheenjohtaja Arvo Kokkonen.
Suomalaisten ja ruotsalaisten terveyserot nousivat jälleen keskusteluun, kun Eurostat julkaisi vertailun terveiden elinvuosien määrästä. Ruotsi on vertailun kärjessä niin naisten kuin miesten osalta, Suomi hännillä erityisesti naisten osalta.
Digitalisaation myötä on käytettävissä entistä tarkempaa tietoa kansalaisten ostamien tuotteiden ja palveluiden myyntihinnoista ja ostetuista määristä. Perinteikäs kuluttajahintaindeksin laskenta mullistuu, kun hyödynnetään tätä massadataa.
Purkamalla nykyisiä raja-aitoja voisimme saada tekemisestä aidommin yhteistä. Tehokas tiedon käyttö luo kilpailuetua sekä julkiselle että yksityiselle sektorille Suomessa.
Tilastokeskus julkaisi kaikille avoimen Kestävän kehityksen YK-indikaattorit -sivuston 12.2.2019. Sivustolta löytyvät kaikki 131 YK -indikaattoria, joihin tähän mennessä on löydetty dataa Suomesta. Niiden avulla voi seurata YK:n kestävän kehityksen Agenda 2030:n tavoitteiden toteutumista Suomessa.
Suomessa on tilastoitu teollisuustuotantoa toista sataa vuotta. Viime vuosien romahdukseen asti trendi oli notkahduksista huolimatta ylöspäin.
Buori sámi álbmotbeaivvi buohkaide, toivottaa Juho Keva (vasemmalla) pohjoissaamen kielellä. Kolttasaamelainen Aki Harju toivottaa puolestaan Šiõǥǥ saaʹmi meersažpeiʹvv pukid. Inarinsaameksi otsikon toivotus kuuluu Pyeri Säämi aalmugpeivi puohháid.
Viime aikoina on ollut esillä ehdotus, että törkeistä seksuaalirikoksista tuomitulta otettaisiin Suomen kansalaisuus pois. Tilastojen perusteella seksuaalirikoksista epäiltyjä tai tuomittuja kaksoiskansalaisia on melko vähän.
Ranskassa keltaliivit mellakoivat dieselpolttoaineen hintojen nousua vastaan. Samaan aikaan meillä dieselautojen omistajat ”mellakoivat” suomalaiskansalliseen tapaan hampaita yhteen purren. Mitä polttoainemarkkinoilla tapahtui loppuvuonna 2018?
Tiesitkö, että suomalaiset tekivät vuonna 2017 yli 30 miljoonaa yöpymisen sisältävää kotimaanmatkaa, joista 20 miljoonaa oli mökki- ja sukulointireissuja? Tai että 10 miljoonasta ulkomaanmatkasta noin joka toinen kohdistui naapurimaahan?
Tieto&trendit-sivuston tekniset ja visuaaliset ratkaisut on toteutettu palvelemaan mobiilikäyttöä ja vastaamaan saavutettavuusvaatimuksia. Tämän merkiksi sivustolle on myönnetty Saavutettavuus huomioitu -leima. Mitä se tarkoittaa käytännössä?
Työvoimatutkimuksen tuottama työllisyysaste on valtakunnan seuratuimpia lukuja, ei vähiten sen vuoksi, että Sipilän hallitus otti keväällä 2015 hallituskauden tavoitteeksi työllisyysasteen noston 72 prosenttiin.
Vuonna 2018 Tilastokeskus toteutti yhteensä 46 yritystiedonkeruuta, joista suurin osa verkossa. Minkä verran keruisiin vastaaminen vie yritysten aikaa ja miten vastaaminen koetaan?
Tiedon herkässä luottamusketjussa yhden lenkin pettäminen haavoittaa koko verkostoa. Luottamus on ytimessä myös tietopoliittisessa selonteossa ”Eettistä tietopolitiikkaa tekoälyn aikakaudella”, joka luovutettiin Eduskunnalle joulukuun alussa.
Varainsiirtoverokannan yhtenäistämisen vaikutus verokertymään olisi pieni, ja se saattaisi piristää omakotitalokauppaa, laskee Ilkka Lehtinen.
Jos vakituisen asunnon kiinteistöveroprosentti on tällä hetkellä 0,5 prosenttia, varainsiirtoveron korvaamiseksi tämä tulisi nostaa 0,75 prosenttiin. Varainsiirtoveron osuus kaikista valtion verotuloista on vähäinen: sen osuus on 2000-luvulla vaihdellut 1–2 prosentin tietämillä.
ILOn työtilastokokouksen hyväksymä uusi luokitus pureutuu työnteon muutokseen ja merkitsee nykyiseen verrattuna melkoista ajattelu- ja tilastointitapojen mullistusta.
Tulevina kuukausina nähdään, onko työllisyysasteen trendin kasvun taittuminen hetkellistä vai osa pidempiaikaista kehitystä. Niin tai näin, tarkastelussa ei kannata takertua yhteen lukuun: työllisyysluvuissa on paljon muitakin tärkeitä indikaattoreita, kuten piilotyöttömät ja alityölliset.
Vahvojen alkoholijuomien hintakehitys vähittäiskaupoissa on pääosin ollut hyvin maltillista. Ainoastaan vahvojen oluiden hinnat ovat laskeneet keskimäärin reilut 6 prosenttia.
Bruttokansantuotteesta kertovien tietojen laadinta on tasapainoilua tietojen tarkkuuden ja nopeuden välillä. Yleiskuva talouden kehityksestä saadaan nopeasti, mutta tarkkoja tietoja joudutaan odottamaan.
Suomen ensimmäinen kansallinen tietopoliittinen selonteko on lausuntokierroksella. Tästä on hienoa kertoa ulkomaisille kollegoille. Tieto on tunnistettu ja tunnustettu Suomessa niin merkittäväksi asiaksi, että se on nostettu vaikutusvaltaisille foorumeille keskusteluun. Tietopoliittinen selonteko on tärkeä avaus.
Huomenna, 20. lokakuuta vietetään Euroopan tilastopäivää. Ai ette? En tiennyt minäkään.
Tyhmä kysymys! Kuka näitä kyselyjä oikein laatii? Signaali -palveluntestaajana voit osallistua kysymysten testaukseen ja kehittämiseen.
Varainsiirtoveroaineiston perusteella kotitaloudet ovat ostaneet myös alkuvuonna 2018 valmistuneista uusista asunnoista yli 80 prosenttia. Yhtiölainat kasautuvat enenevissä määrin kotitalouksille.
Viljan osalta määrä on tänä vuonna pieni, mutta hinta hyvä kuten myös sadon laatu. Sadon arvo onkin edellisvuosia suurempi.
Kertaeränä maksettava tuloksellisuuspalkkio kirjataan kansantalouden tilinpidossa jaettuna vuoden 2018 kaikille neljänneksille, koska se perustuu koko vuonna tehdylle tuloksekkaalle työlle.
Millainen on minun kotitalouteni suhteessa muihin tuloiltaan, menoiltaan, varallisuudeltaan? Enää ei tarvitse arvailla, kun voi katsoa Oma talous -laskurista.
Tuoreen kuluttajabarometrin mukaan kuluttajien luottamusindikaattori oli elokuussa 21,5. Pureudu visualisoinnin avulla kuluttajabarometrin tuloksiin alueen, sukupuolen, iän ja väestöryhmän mukaan.
Työllisyyden kasvu tuli vuoden toisella neljänneksellä pääasiassa yksityisen sektorin kokoaikatöistä, kirjoittavat työmarkkinatilaston asiantuntijat Liisa Larja ja Ulla Hannula.
Median- ja tiedonlukutaitomme nousee merkittäväksi demokratiaa ylläpitäväksi kansalaistaidoksi, kirjoittaa tietopalvelujohtaja Hannele Orjala.
Enää ei riitä että arvovaltainen ihminen väittää jotain todeksi, pohtii Tilastokeskuksen pääjohtaja Marjo Bruun Totuuden ammattilaiset -podcastissa.
Kansantalouden tilinpidon uusin tieto vuoden 2017 bkt:n kasvusta tarkentui 2,8 prosenttiin aiemmasta 2,6 prosentin ennakkotiedosta. Rahassa ero tarkoittaa ainoastaan 321 miljoonaa euroa. Onko laskentaan käytetty kymmenien ihmisten työpanos ollut turhaa?
Tänä vuonna etsimme Suomi lukuina 2018 -julkaisuun muutamia nostolukuja, ja siinä samalla tulin pohtineeksi tilastolukuja hieman toiselta kantilta kuin aiemmin.
Avoimen tiedon kriteerien avulla jokainen tiedon tuottaja tai käyttäjä pystyy arvioimaan, onko tieto avointa vai ei. Olisiko mahdollista rakentaa vastaava helppokäyttöinen kehikko tukemaan tiedon laadun arviointia? pohtii Tilastokeskuksen ylijohtaja Heli Mikkelä.
Maaliskuun 2018 rakennuslupien ja aloitusten perusteella näyttää siltä, että vielä vuosina 2019 ja 2020 valmistuu selvästi keskimääräistä enemmän uusia osakeasuntoja, ennakoi Ilkka Lehtinen asuntomarkkinoiden näkymiä.
Vietin vuoden työskennellen Kansainvälisen Valuuttarahaston IMF:n palveluksessa Washington D.C:ssä. Vanhemman ekonomistin pestini oli Tilasto-osastolla Reaalisektori-yksikössä. Reaalisektorilla tarkoitetaan kansantalouden tilinpitoa ja hintatilastoja.
Tilastokeskuksen ylijohtaja Heli Mikkelä kutsuu kaikki tiedon kanssa toimijat keskustelemaan tietopolitiikasta ja kestävän tietoekosysteemin rakentamisesta.
Yritysten konsernirakenteiden jatkuvat muutokset aiheuttavat haasteita yritysten tietojen toimialoittaiselle, oikeudelliseen yksikköön (y-tunnukseen) perustuvalle tilastoinnille. Yritysyksikön käyttöönotolla varmistetaan, että yritystilastot antavat taloudesta mahdollisimman oikean kuvan ilman hallinnollisten yritysjärjestelyjen aiheuttamia vinoutumia.
Kun maailma näyttää katastrofialueelta, jossa ei kannata kouluttautua ja suunnitella elämää, mitä antaa koulunsa päättävälle nuorelle?
Tutkimus- ja tilastotieto vaatii tulkitsijaltaan valppautta ja ajattelua. Myös omat lähtökohdat ja ennakkokäsitykset on terveellistä aika ajoin tarkistaa, muistuttaa Jukka Hoffren.
Tämän vuoden YK:n tilastokomission kokouksessa käytiin aktiivista, tunteitakin nostattavaa keskustelua maailman tilastojohtajan tarpeesta. Kyseessä oli ehdotus ”Chief Statistician” -viran perustamisesta YK:n tilastoyksikköön.
Työllisiä voisi olla vielä rutkasti enemmänkin, koska työikäinen väestö on kasvanut 10 vuodessa 125 000:lla, kommentoi Pertti Taskinen työvoimatutkimuksesta myönteistä työllisyyskehitystä
The platform economy, also known as the sharing economy, is a new kind of economic activity. There an enterprise offers digital marketplaces to other actors by means of which they can create something that produces value added.
Alustatalous, jakamistaloudeksikin kutsuttu, on uudenlaista taloudellista toimintaa. Siinä yritys tarjoaa toisille toimijoille digitaalisia markkinapaikkoja, joiden avulla nämä voivat luoda jotain lisäarvoa tuottavaa.
Suomen talouden kääntyminen vireään kasvuun yllätti viime vuonna. Syitä haettiin kansainvälisen talouden vetoavusta ja kotimaisista kilpailukyvyn kohentamistoimista – näkemyksestä riippuen.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoi (HS 10.4.) laskevansa jokaiselle kansalaiselle riskiarvion, joka kuvaa yksilöllisesti kunkin meistä terveydenhuoltojärjestelmälle aiheuttamia kustannuksia. Laskelma perustuisi jokaisen henkilökohtaiseen terveyshistoriaan ja lisäksi tarkkoihin ammatti-, työhistoria- ja koulutustietoihin.
Tilastokeskus julkaisi kulutustutkimuksen ennakkotietoja syksyllä 2016. Osana julkistusta kerrottiin arvio koirien määrästä Suomessa.
Tilastokeskus julkaisi 9.3.2018 uudistetun teollisuustuotannon volyymi-indeksin. Uudistuksen myötä toimialoittaisia kapasiteetin käyttöastetietoja ja toimialan E, eli vesihuolto, viemäri- ja jätevesihuolto, tietoja ei enää tuoteta. Koko teollisuus koostuu tästä eteenpäin toimialojen BCDE sijaan toimialoista BCD.
Työttömien aktiivimalli on herättänyt paljon keskustelua, ja ilahduttavasti myös tilastoista. Ihmettelyä on herättänyt työvoimatutkimuksen kriteeri määritellä vain tunnin viikossa työtä tekevä työlliseksi – eihän tunnin työllä kukaan tule toimeen!
Viime aikoina on kirjoitettu paljon niin sanotun piilovelan kasvusta[1]. Termillä viitataan uusien asuntojen myynnissä käytettäviin yhtiölainoihin, joiden avulla uusiin asuntoihin pääsee käsiksi pienemmällä omarahoitusosuudella, kun varsinainen kauppahinta jää alhaisemmaksi kuin asunnon velaton myyntihinta[2].
Varhaisin tilastomuistoni on 1960-luvun alusta, kun olin kansakouluikäinen. Seisoin serkkupoikani kanssa vastavalmistuneen kolmostien ylittävällä sillalla Hyvinkäällä. Seurasimme ohikulkevia autoja, jotka olivat matkalla Helsinkiin, oli Eläintarhan ajot.
Elintarvikkeiden hintojen vuosimuutos painui miinukselle huhtikuussa 2014 paljon mainostetun halpuutuksen myötä. Kampanjan markkinoinnissa unohdettiin kertoa, että vuosina 2011–13 elintarvikkeiden hinnat nousivat vuositasolla 5–6 prosenttia.
Tuoreiden Tilastokeskuksen julkaisemien vientilukujen takana lymyää yllätys, joka tukee viime aikojen keskustelua ulkomaankaupasta. Palveluiden viennin merkitys Suomelle kasvaa, mutta palveluviennin nousu on ollut aiemmin tilastoitua jyrkempää.
Teollisuustuotannon volyymi-indeksi on yksi keskeisimmistä lyhyen aikavälin suhdannekuvaajista. Tilasto kuvaa teollisuuden kuukausittaisen kiinteähintaisen tuotoksen muutosta.
Suomen lakisääteisen työeläkejärjestelmän eläkevastuut olivat vuoden 2015 lopussa reaalisella kolmen prosentin diskonttokorko-oletuksella laskettuna 631,5 miljardia euroa eli 301 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen.
Silmälasit, virttynyt pikkutakki, kuusikymppinen professori, tilastotietoja... Auditorio on täpötäysi, kuuntelemme herkeämättä. Ja katselemme: kädessään miekkosella on vessapaperirullia (sama esitys täällä ja täällä perusteellisempana rullien sijaan kuutioilla).
Konkurssien määrän väheneminen jatkui viime vuonna. Taloustilanteen paranemisen lisäksi luvuissa on tällä kertaa jonkin verran satunnaistekijän eli Verohallinnon järjestelmäuudistuksen vaikutusta, kertoo konkurssitilaston tjä Sami Fredriksson Tieto&trendit-toimituksen juttutuokiossa.
Tilaston henki seikkailee parhaillaan somessa ja Ylen TV-kanavilla. Kysyin hengeltä kuulumisia.
Vuosi on vaihtunut, mutta asiat toistuvat: talvisää on etelässä surkea ja palkkaeroista puhutaan. Ja kuten lämpötila, naisten ja miesten välinen palkkaero tuntuu sahaavan edestakaisin.
Virallisen tilaston toimintaympäristön on nopeasti muuttunut haasteelliseksi. Keskeinen muuttuja on digitalisaatio, jolla on ollut sekä suoria että välillisiä vaikutuksia tietomarkkinoihin. Tiedon näköistä informaatiota liikkuu verkossa valtavat määrät, ja se kilpailee tilastoinformaation kanssa sekä sisällöillä, nopeudella että vakuuttavuudella.
Tilastokeskus julkaisee runsaan määrän yritystilastoja. Niissä toimialojen tiedot poikkeavat yleensä jonkin verran toisistaan. Esimerkiksi liikevaihto on keskeinen muuttuja useassa yritystilastossa, ja kuitenkin vain harvoin eri tilastojen esittämä liikevaihdon muutos on täsmälleen sama. Mistä erot johtuvat ja mitä tilastoa kannattaisi seurata?
Ekonomistit varoittelivat euron suunnitteluvaiheessa epäsymmetriasta – talouden suhdannekehitys voisi olla eri maissa erilainen – ja sen aiheuttamasta mahdollisesta ongelmasta Suomen taloudelle.
Euroopan tilastopäivä muistuttaa maailmanlaajuisesta, meitä ympäröivästä tilastojen virrasta, jonka pyörteissä pärjääminen edellyttää tilastollista lukutaitoa. Aihe on kiehtonut minua ja kietoutunut tiukasti tilastotieteen kurssiini, joka on nykyään avoin kaikille.
Tilastotiede ja tilastot eivät tunne rajoja. Tarinankertojien toristaan kuuluisa Marrakech keräsi viime viikolla lähemmäs 2 000 tilastotieteen, sitä soveltavien alojen sekä virallisen tilastotuotannon edustajaa yli 120 maasta.
Yritystoiminta muuttaa jatkuvasti muotoaan. Samaan aikaan tilastoinnille asetetut laatuvaatimukset ovat kasvaneet. Käynnissä onkin yritystilastojen perustaa koskeva muutos, jonka ytimessä on yritysyksikkö. Tarkoituksena on varmistaa, että yritystilastot antavat taloudesta mahdollisimman oikean kuvan.
”Asiakkaamme haluavat nyt infografiikkaa, siksi olen täällä”, totesi mainostoimistossa työskentelevä vierustoverini Tieto näkyväksi -seminaarissa.
Zero-hour contracts have sparked a lot of debate internationally in EU organisations and at the ILO as well. Should they be banned and enact a minimum number of working hours or not? This is my blog post on the situation in Finland (released on 5 March 2015) translated into English.
Kuka on maahanmuuttaja tilastoissa, ja pääseekö ”maahanmuuttajuudesta” ikinä eroon? Kuka on ”kantasuomalainen” ja kuka ”maahanmuuttajataustainen”?
Uusi eduskunta on edeltäjäänsä hieman nuorempi. Nuorekkuudesta vastaavat naiset. Valittujen naisten keski-ikä oli 44,4 vuotta ja miesten 49,3 vuotta. Alle 40-vuotiaista edustajista yli puolet oli naisia.
Tilastokeskuksessa on viime aikoina tutustuttu erilaisiin saavutettavuuslaskelmiin Liikenneviraston digitaalista tieverkkoa Digiroad hyödyntäen. Keskeisenä soveltamisalueena ovat olleet työmatkat matka-aikoineen kaikille työssäkäyville.