Valtiovarainministeriön ylijohtaja Markus Sovalan keväisen toteamuksen mukaan komissio syö kohta puoliväkisin pöydässämme. Tällä hän viittaa varmaankin EU:n julkisen talouden hoitoa koskeviin budjettikurisääntöihin ja -menettelyihin.
Pahimmillaan ne voivat johtaa korjaaviin toimenpiteisiin komission hellässä ohjauksessa ja sanktioiden uhalla. Hallitus aikookin nyt toteuttaa valtiovarainministeriön virkamiesten evästämänä tiukkoja julkisen talouden sopeutustoimenpiteitä.
EU:n budjettikurimenettelyjen keskeinen väline on liiallisten alijäämien menettely (EDP), joka perustuu EU:n vakaus- ja kasvusopimukseen. Menettelyn tarkoituksena on toisaalta ennaltaehkäistä ongelmia ja toisaalta pakottaa korjaaviin toimiin, jos tilanne sitä edellyttää. Menettelyn uskottavuuden kolhiinnuttua matkan varrella lainsäädäntöä on sittemmin vahvistettu osana ns. Economic governance -lakipakettia.
Proseduurin ytimessä on kansantalouden tilinpitoon perustuva julkisyhteisöjen alijäämä- ja velkatilastointi ja sen pohjalta laadittava laaja raportointikokonaisuus, jonka jäsenmaat toimittavat EU:n komissiolle kahdesti vuodessa. Näiden tilastolukujen perusteella ensisijaisesti päätetään EDP-menettelyn käynnistymisestä.
Sääntöjen sallima maksimiviitearvo alijäämälle on 3 prosenttia ja bruttovelalle 60 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Niiden ylitys ei välttämättä kuitenkaan johda menettelyn viriämiseen vaan ratkaisevia ovat tilanteen muutossuunnitelmat ja -näkymät.
Suomen tilanne on nyt herkkä. Alijäämän viitearvo ylitettiin vuonna 2014 ja velkaluvulle odotetaan käyvän samoin kuluvana vuonna (kuviot 1 ja 2).
Lähde: Tilastokeskus. Vuosien 2015–2017 tiedot ovat VM:n ennusteita kesäkuulta 2015.
Ylitysten ohella seurataan tarkoin paitsi toteumalukuja niiden ennustettua suuntaa ja etäisyyttä viitearvoista.
Lähde: Tilastokeskus. Vuosien 2015–2017 tiedot ovat VM:n ennusteita kesäkuulta 2015.
Tilastokeskus päättää tilastoinnista itsenäisesti.
Hallitusohjelmaa on tehty ja budjettia suunniteltu nyt myös mahdolliset tilastovaikutukset huomioon ottaen.
Tilanne on ymmärrettävästi haastava, koska erilaisten hankkeiden tilastovaikutuksia ei aina voi ennakoida kansantalouden tilinpidon perussääntöjen perusteella. Nykyinen EKT2010:een perustuva alijäämä- ja velkatilastoinnin ohjeistus kun edellyttää yhä useammin tapauskohtaista analyysia, jonka perusteella päätökset tekee Tilastokeskus aina itsenäisesti ja riippumattomasti.
Tarkan ohjeistuksen tarkoitus on taata julkisyhteisöjen talouden symmetrinen ja yhtenäinen kuvaus eri maissa huolimatta niiden institutionaalisista, toiminnallisista sekä vaikkapa kirjanpitokäytäntöihin liittyvistä eroista. Ohjeistuksella on pyritty tilkitsemään myös aukkoja, jotka ovat ohjanneet luoviin ratkaisuihin julkisyhteisöjen taloudenhoidossa.
Hallitusohjelmaan on kirjoitettu oletus ns. kärkihankkeiden toteuttamisesta ”alijäämäneutraalisti” tehden oletuksia niiden rahoituksen tilinpitokäsittelystä. Samoin julkisyhteisöjen ja julkisten yhtiöiden välisten operaatioiden, kuten tuloutusten ja pääomitusten kohdalla on saatettu viitata niiden tilastokäsittelyyn finanssisijoituksena eli kansantalouden tilinpidon termein rahoitustaloustoimena, vaikka niiden budjettikäsittely ja tilastokäsittely voivat hyvinkin poiketa toisistaan.
Riippumattomuus on yksi tilastotoimen peruspilareista. Se korostuu alijäämä- ja velkatilastojen ja ylipäänsä kansantalouden tilinpidon tapauksessa. Samalla myös niitä koskevien menetelmäpäätösten selkeys ja avoimuus on tärkeää niin päättäjien kuin muidenkin tietojen hyödyntäjien kannalta.
Tilastokeskus julkaisee jo tällä hetkellä keskeiset sektoriluokituspäätökset, joista monet koskevat julkisyhteisöjä, mutta muiden menetelmäpäätösten kohdalla vastaavaa käytäntöä ei vielä ole. Asiaan tulee nyt kiinnittää huomiota. Sektoriluokituspäätökset ovat siinä mielessä erityisiä, että niillä voi olla tätä nykyä vaikutusta muuhunkin kuin tilastointiin, tulevaisuudessa mahdollisesti kirjanpitoonkin.
Kansantalouden tilinpidon menetelmäpäätösten kiistäminenkin on aina mahdollista, ja joissain maissa siinä on menty jopa oikeusasteelle saakka. Suomessakin on esitetty huolta ”päätöksistä, joista ei voi valittaa”. Tämän kehityssuunnan varalle Eurostat kannustaa jäsenmaita pyytämään sen kantaa potentiaalisesti kiistanalaisten tai vaikeatulkintaisten menetelmätapausten käsittelyyn.
Toistaiseksi tätä kanavaa on Suomessa käytetty varsin vähän, ja lähtökohtana asioiden ratkaisuun tulee jatkossakin olla Tilastokeskuksen oma näkemys.
Tulevaisuudessa Eurostatin puoleen tullaan todennäköisesti kääntymään silti entistä useammin. Parhaillaankin on näköpiirissä hankalia luokitus- ja muita menetelmäasioita. Laajempaa merkitystä omaavia ratkaisuja varten Eurostat voi käynnistää myös konsultaatioita, joiden kautta kaikilla jäsenmaiden tilastovirastoilla ja keskuspankeilla on mahdollisuus vaikuttaa kannan muodostukseen omalla asiantuntijanäkemyksellään.
Toisaalta myös kansantalouden tilinpidon indikaattorien käyttö julkisen talouden ohjauksen pohjana on herättänyt närää. Näin tapahtui hiljattain kansallisen kuntien makro-ohjauksen käynnistymisen yhteydessä. Sen perustana on paikallishallinnon tasapainotavoitteen määrittely tilinpidollisen alijäämän eli tulojen ja menojen erotuksena syntyvän nettoluotonannon mukaan. Rinnalla käytetään sen kirjanpidollista vastinparia, kuntien toiminnan ja investointien rahavirtaa.
Tämä on herättänyt kuntakentällä kritiikkiä mm. siksi, että tilinpidollinen alijäämä ei erottele ”hyvää ja pahaa” rahankäyttöä, kun mm. investoinnit rasittavat sitä täysmääräisesti. Tässä mielessä indikaattori onkin sokea, mutta samalla se kertoo velkaantumistarpeesta, mihin julkisen talouden seurannassa halutaan kiinnittää huomiota. Tilinpidon vahvuus on myös se, että se on ainoa kansainvälisesti yhtenäinen talouden kuvausjärjestelmä.
Tilinpidolliseen alijäämään perustuvan kuntaohjauksen on sanottu kannustavan toteuttamaan investointeja yhä enemmän yksityisten toimijoiden kanssa erilaisten yhteistyömallien kautta (ns. PPP-hankkeina). Tällöin menoja ja velkaa häviäisi tilastojen ulkopuolelle. Huoli on siinä mielessä turha, että näiden tapausten käsittelyä varten on tarkka tilinpito-ohjeistus: ne pysyvät kyllä mukana luvuissa, jos niiden luonne sitä vaatii. Siinä mielessä huoli on kuitenkin osuva, että kunnat eivät tällä hetkellä kattavasti raportoi hankkeistaan tilastoihin.
EU:ssakin käydään parhaillaan keskustelua siitä, miten budjettikurisääntöjä olisi järkevintä soveltaa – ja mm. juuri investointien erityiskohtelu on ollut esillä. Nämä päätökset kuuluvat kuitenkin poliitikoille.
Myös julkisen talouden lukuja koskevat tilastokäytännöt ovat tiukan huomion ja kontrollin kohteina. Aiheesta tarkemmin seuraavassa kirjoituksessani.
Suomen talouden kokonaiskuva on kaksijakoinen. Rakentamisen ja teollisuuden hiipuminen ja korkojen nousu synkentävät näkymiä. Valoa luovat energiainvestoinnit ja edelleen hyvä työllisyystilanne. Kotitalouksien velkaantumisaste on kääntynyt laskuun.
Euroopan toimialaluokitus NACE on julkistettu. Edessä on kuitenkin vielä pitkä tie ennen kuin se on käytössä kaikissa tilastoissa. Toimialaluokitus on kehikko talouden rakenteiden ja kehityksen ymmärtämiseen.
Suomen siirtymä kohti kiertotaloutta edistyy mutta hitaasti, kertoo kiertotalousindikaattorien tarjoamiin tietoihin perustuva katsaus. Kotimainen materiaalien kulutus on silti Suomessa yhä korkeampi kuin 2010-luvulla, kierrätysasteemme on alle EU-keskiarvon ja materiaalien kiertotalousasteen kehitys matelee. Toisaalta yritystasolla kehitys on ollut myönteinen, ja esimerkiksi ekoinnovaatioiden määrässä Suomi on Euroopan huippua.
Koronakuopasta alkanut bkt:n nousujakso pysähtyi tämän vuoden kolmannella neljänneksellä. Kotitaloudet sinnittelevät inflaation kourissa pandemia-aikana kertyneiden säästöjen turvin. Valona taloustilanteessa on edelleen vahva työllisyys, mutta pidemmän ajan tilannetta kiristää työikäisten määrän lasku.
Taloudesta nykyisessä mielessä ei puhuttu, ennen kuin sille oli nimi ja mittareita sen seuraamiseksi. Ja kun puhutaan taloudesta, mukana on politiikan lisäksi myös ripaus ekonomystiikkaa, aprikoi maallikkokynäilijä.
Finnveran vientitakuut ja erityistakaukset esitetään jatkossa valtion takauskannan sijaan erillisessä, lakisääteisille takauksille varatussa kohdassa julkisyhteisöjen vastuiden julkaisussa. Muutoksen myötä Suomen valtion takausten vertailtavuus muihin EU-maihin paranee.
Kotitalouksien käyttämien hyödykkeiden kokonaishintataso oli vuonna 2020 Suomessa Euroopan kahdeksanneksi korkein. Muut Pohjoismaat olivat kalliimpia. Kulutusmenoissa Norja ja Tanska päihittävät Suomen ja Ruotsin, mutta kaikissa valtaosa menoista liittyy välttämättömyyksiin kuten asumiseen. Kuluttajien luottamuksessa Pohjoismaat ovat EU:n eliittiä.
Todella nopeasti kasvavista yrityksistä yli puolet sijaitsee Uudellamaalla, mutta suhteellisesti eniten kasvuyritysten määrä on vuosina 2014–2019 kasvanut Kainuussa ja Lapissa. Kasvuyrityksiä on erityisesti sote-palveluiden, hallinto- ja tukipalveluiden ja rakentamisen toimialoilla.
