Korona-viruksen myötä palvelutoimialat ovat otsikoissa. Palstatilaa ovat saaneet esimerkiksi majoitus- ja ravitsemustoimialat, joiden toimintaan rajoitukset ovat iskeneet kovimmin. Asiakkaiden kaikotessa monet yritykset ovat joutuneet pohtimaan lomautuksia tai jopa konkurssia.
Toisaalta palstatilaa ovat saaneet paljon myös niin sanotut kriittiset toimialat, joiden toimintakyvyn säilyminen on myös kriisiaikana kriittistä. Monet näistäkin aloista, kuten terveydenhuolto, siivous, kauppa ja koulutus, ovat palvelualoja. Kiittelyn lisäksi on nostettu esiin näiden alojen kohtaama arvostuksen puute. Kriisien ulkopuolella arvostus ei ole kovinkaan suurta, ainakaan niin että se näkyisi palkkauksessa.
Miksi palvelualojen arvostus on jäänyt niin heikoksi?
Toimialoja arvostetaan usein niiden yhteiskunnalle tuottamaan taloudellisen hyödyn mukaan. Hyödyn mittayksikkönä käytetään euroja. Vertailussa yleisesti käytetty mittari on tuottavuus, joka mittaa toimialan tuottamaa arvonlisäystä tai tuotosta käytettyjä tuotantopanoksia kohti.
Tuottavuuden voi ajatella kuvaavan, kuinka paljon panoksia yhteiskunnan täytyy käyttää arvonlisäyksen tai tuotoksen tuottamiseen. Yleinen tapa esittää tämä on jakaa toimialan arvonlisäys tehdyillä työtunneilla.
Palvelualojen tuottavuus on perinteisesti ollut huonompi kuin teollisuuden toimialoilla. Selityksiä tähän on monia, mukaan lukien tuotoksen mittaamisen hankaluus palvelualoilla. Vertailu ei siksi ole aina täysin reilu.
Julkisella sektorilla taas tuottavuuden mittaamisesta tekee vaikeaa markkinatuotoksen puuttuminen.
Yhtä kaikki, monet palvelualat on nähty vähemmän arvokkaina kansantaloudelle, julkisella sektorilla tuotettuina jopa pelkkänä rahareikänä.
Talousmittareita katsoessa unohtuvat kuitenkin helposti tuotannon muut vaikutukset ympäristöön ja yhteiskuntaan. Käytettyinä panoksina nähdään vain työaikaa, pääomaa ja materiaaleja, mikä jättää huomiotta ympäristöön kohdistuvan rasituksen. Toimialojen vaikutuksia tarkasteltaessa kannattaa katsoa myös niiden tuottamia päästöjä.
Ylläolevassa kuviossa näkyy toimialan tuottavuus sekä sen tuottama arvonlisäys suhteutettuna sen tuottamiin kasvihuonekaasupäästöihin.
Teollisuuden toimialoilla tuottavuus on keskimääräistä korkeampaa. Tuotettu arvonlisäys päästöjä kohti on kuitenkin usein hyvin alhainen. Teollisuudessa tuottavuus on siis vahvaa, mutta hintana ovat isot päästöt.
Palvelualoilla tuottavuus taas jää jälkeen teollisuusaloista, mutta arvonlisäys päästöjä kohti on usein korkeampi kuin teollisuudessa. Teollisuudessa mediaanituottavuus on noin puolitoistakertainen palvelutoimialoihin verrattuna. Sen sijaan mediaaniarvonlisäys tuotettuja päästöjä kohti on noin 18 kertaa korkeampi palvelualoilla kuin teollisuudessa.
Näin selkeä kahtiajako ei toki ole. On myös teollisuuden aloja, kuten elektroniikkateollisuus, jotka tuottavat pienillä päästöillä paljon arvonlisäystä. Samoin palvelualojen joukossa on niitä, jotka tuottavat paljon päästöjä, kuten kuljetustoimiala.
Asetelma kuitenkin kääntyy perinteisestä hyvin päinvastaiseksi, kun taloudellisia mittareita suhteutetaan päästöihin. Monet kehutuista korkean tuottavuuden toimialoista ovat päästöjen suhteen mitattuna joukon viimeisimpiä.
Toisaalta moni alhaisemman tuottavuuden toimialoista tuottaa enemmän lisäarvoa synnyttämiään päästöjä kohden.
Jos pelkän tuottavuuden mittaaminen ei kerro koko totuutta toimialojen arvosta ja kustannuksista yhteiskunnalle, tarkoittaako se mittarin olevan rikki?
On totta, että mittarin päivittäminen voisi kannattaa, olisihan kustannukset ja vaikutukset ympäristölle tärkeä saada mukaan mittaristoon. Tätä laajentamista tukevat osaltaan ympäristötilinpidon tilastot.
Päästöt olisi myös mahdollista hinnoitella paremmin ja sisällyttää ne siten mukaan talouden mittareihin. Silloin ne voisivat antaa tarkemman kuvan toimialan kokonaisvaikutuksesta. Tarina teollisuuden tuottavuudesta voisi olla hyvin erilainen, jos se joutuisi maksamaan kovemman hinnan tuottamistaan päästöistä. Silloin myös palvelualojen arvostus voisi näyttää hyvin erilaiselta.
Kirjoittaja työskentelee yliaktuaarina ympäristötilinpidon tiimissä talous- ja ympäristötilastot -yksikössä.
Suomen talouden kokonaiskuva on kaksijakoinen. Rakentamisen ja teollisuuden hiipuminen ja korkojen nousu synkentävät näkymiä. Valoa luovat energiainvestoinnit ja edelleen hyvä työllisyystilanne. Kotitalouksien velkaantumisaste on kääntynyt laskuun.
Meillä on jo mittaristo ekologian ja ekonomian yhteensovittamiseksi: kansantalouden tilinpidon ympäristölaajennus. Luontoarvojen integrointi samaan kehikkoon taloudellisen toiminnan kanssa antaa pikakaistan kestävämpään päätöksentekoon.
Kiertotalousohjelmassa jätemäärien kehitystä seurataan usealla eri indikaattorilla. Perustavanlaatuinen siirtymä kiertotalouteen ei kuitenkaan onnistu ilman aktiivista ja määrätietoista toimijuutta. Tietoa on, mutta käytetäänkö sitä toimintaan?
Energiahyödyntäminen syrjäytti viime vuosikymmenellä jätteiden kaatopaikkasijoittamisen. Materiaalina hyödyntäminen on Suomessa liian vähäistä. Lisäksi olemme eniten luonnonvaroja käyttävien maiden kärkeä, vietämme laskennallista ylikulutuspäivää jo maaliskuun lopussa.
Suomen siirtymä kohti kiertotaloutta edistyy mutta hitaasti, kertoo kiertotalousindikaattorien tarjoamiin tietoihin perustuva katsaus. Kotimainen materiaalien kulutus on silti Suomessa yhä korkeampi kuin 2010-luvulla, kierrätysasteemme on alle EU-keskiarvon ja materiaalien kiertotalousasteen kehitys matelee. Toisaalta yritystasolla kehitys on ollut myönteinen, ja esimerkiksi ekoinnovaatioiden määrässä Suomi on Euroopan huippua.
Jos haluamme saavuttaa luonnonvarojen kulutuksessa ekologisesti kestävän tason, edellytyksenä on talouskasvun ja materiaalien kulutuksen irtikytkentä. Millaiset tekijät vaikuttavat luonnonvarojen kulutukseen?
Uudistetun materiaalitilinpidon mukaan materiaalien otto Suomen luonnosta on vähentynyt vuodesta 2019 alkaen. Suhteellisesti paljon on vähentynyt varsinkin turpeen otto. Laajana ja harvaan asuttu maana Suomi on rakennusmateriaalien, kuten hiekan ja soran, suurkuluttaja.
Ympäristönsuojelumenot kääntyivät kasvuun vuonna 2020. Menoja lisäsivät julkisen sektorin tekemät suojelutoimet. Menojen kasvu ei ole ympäristön kannalta aina pelkästään positiivinen asia, sillä taustalla voi olla myös negatiivista kehitystä.
