Väestötilastopalvelu

Maksullinen

Väestötilastopalvelu sisältää tarkkoja väestöä koskevia tilastotietoja eri aluejaoilla. Monet tiedot ovat saatavana kuntien osa-alueittain. Yhdeksästä tietokannasta koostuva palvelu tarjoaa hyödyllistä tietoa erityisesti kunnille.

Useimmat palvelun tietokannoista sisältävät tietoja kunnan osa-alueittain. Lisäksi tietoja on saatavana kuntapohjaisilla aluejaoilla, esimerkiksi kunnittain, hyvinvointialueittain ja maakunnittain.

Tutustu palvelun tietokantoihin

Asunnot, rakennukset ja kesämökit -tietokanta

Tilastotietokanta

Tarkin aluetaso: Kunnan osa-alue

Maksullinen

Tietokannasta saa kattavat tiedot asunnoista, rakennuksista ja kesämökeistä. Tiedoista selviää esimerkiksi asuntojen hallintaperuste, rakennusten varustetaso ja kesämökkien sijaintikunta.

Elinkeinorakenne ja työssäkäynti -tietokanta

Tilastotietokanta

Tarkin aluetaso: Kunnan osa-alue

Maksullinen

Tietokanta sisältää väestön työssäkäyntiä ja työpaikkoja kuvaavia tietoja tarkalla aluejaottelulla. Tiedoista selviää muun muassa, mikä on kunnassa asuvien ihmisten työllisyystilanne, minkä alojen työpaikkoja kunnassa on ja missä tietyllä alueella työskentelevät ihmiset asuvat.

Kuntien ennakkotiedot -tietokanta

Tilastotietokanta

Maksullinen

Tietokanta sisältää tuoreimmat kunnittaiset tiedot väestön ennakkorakenteesta ja muuttoliikkeestä sekä kokeellisesta pääasiallisen toiminnan tilastosta kuukausittain tai neljännesvuosittain.

Muuttaneiden taustatiedot -tietokanta

Tilastotietokanta

Maksullinen

Tietokanta sisältää tuoreimmat kuntaan ja kunnasta muuttaneiden taustoja koskevat tilastotiedot.

Muuttoliike ja väestönmuutokset -tietokanta

Tilastotietokanta

Maksullinen

Tietokanta sisältää alueelliset tiedot väestönmuutoksista, kuten syntyneistä, kuolleista ja kuntien välisestä muuttoliikkeestä.

Perheet ja asuntokunnat -tietokanta

Tilastotietokanta

Maksullinen

Tietokanta sisältää tietoja perheistä, asuntokunnista ja asumisoloista alueittain.

Tulot-tietokanta

Tilastotietokanta

Maksullinen

Tietokanta tarjoaa tietoja väestön tuloista, verotuksesta, velkaantumisesta ja pienituloisuudesta.

Väestönmuutosten kuukausitiedot-tietokanta

Tilastotietokanta

Maksullinen

Tietokanta sisältää tuoreimmat väestönmuutosten kuukausittaiset ennakkotiedot.

Väestörakenne-tietokanta

Tilastotietokanta

Tarkin aluetaso: Kunnan osa-alue

Maksullinen

Tietokannasta saa kuntien osa-alueittaiset väestörakennetiedot.

Yhteystiedot

Miksi tätä sisältöä ei näytetä?

Tämä sisältö ei näy, jos olet estänyt evästeiden käytön. Jos haluat nähdä sisällön, tarkista evästeasetuksesi.