Tilaston perustiedot
Yleiskuvaus
Tilasto kuvaa maataloudessa käytettävien tuotantovälineiden arvonlisäveroverottomien hintojen kehitystä. Indeksi kertoo, kuinka paljon maatalouden tuotantovälineiden ostohinnat ovat muuttuneet verrattuna perusajankohtaan. Indeksin painorakenne perustuu kansantalouden tilinpidon maataloutta koskeviin tietoihin. Tilaston perusvuosi vaihdetaan viiden vuoden välein, jolloin myös korjataan painorakennetta ja uudistetaan tuote- ja tiedonantajaotoksia.
Tilaston perusjoukko
Maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksin perusjoukon muodostavat kaikki Suomessa toimivat maatilat, jotka hankkivat tuotantovälineitä markkinoilta maataloustuotantoa varten.
Tilastoyksikkö
Maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksin tilastoyksikkö on maatilalle hankitut tuotantovälineet. Raportointiyksikköjä ovat mm. yritykset, yhdistykset ja maatalouskaupan keskusliikkeet. Hintohin tulisi lisätä kuljetuskustannus maatilalle. Toistaiseksi kuljetuskustannuksia ei ole sisällytetty hintoihin muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.
Mittayksikkö
Maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksin tiedot julkaistaan indeksipistelukuina. Lisäksi julkaistaan indeksien pohjalta lasketut kuukausi-, neljännesvuosi- ja vuosimuutosprosentit.
Perusajankohta
Maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksin perusajankohta on vuosi 2015 (2015=100).
Viiteajankohta
Maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksin viiteajankohta on kuukausi vuoden 2022 alusta lähtien. Sitä ennen tiedot julkaistiin neljännesvuosittain. Indeksit julkaistaan kuukausittain noin 15. päivä. Marraskuun julkistuksen yhteydessä julkaistaan myös tilastovuoden ennakkotieto.
Viitealue
Maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksin maantieteellinen viitealue on koko Suomi.
Kattavuus
Maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksi kattaa koko Suomen eikä alueellista jakoa ole. Sen kuvauskohde on maataloustuotannossa käytettävät tarvikkeet, palvelut ja investoinnit. Indeksi ei kata palkkoja, palkkojen sivukuluja, vuokria, koronmaksuja eikä maanostoja.
Indeksissä mukana olevat hyödykkeet kattavat perusjoukon kokonaan. Tosin ostoarvoltaan pienillä tuotteilla ei ole omaa hintaseurantaa ja niiden kulut on indeksin painorakenteessa kohdistettu muille tuotteille. Näin ollen indeksissä olevat tuotteet edustavat painorakenteen kautta myös tuotteita, jotka eivät ole indeksissä mukana.
Ajallinen kattavuus
Uusimmista 2015=100 indekseistä on saatavilla aikasarjat vuoden 2000 tammikuun indeksitiedoista lähtien. 2010=100, 2005=100 ja 2000=100 -sarjoja tuotetaan toistaiseksi. 2000=100 -sarja on saatavilla pääryhmätasolla vuoden 1995 tammikuusta lähtien. Maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksi ei revisioidu.
Jakelutiheys
Tilasto julkaistaan kuukausittain. Tilastovuotta koskeva ennakkotieto julkaistaan vuosittain marraskuussa.
Käsitteet
Indeksi on suhdeluku, joka kuvaa jonkin muuttujan (esimerkiksi hinnan, määrän tai arvon) suhteellista muutosta perusjakson (esimerkiksi vuoden) suhteen. Kunkin ajankohdan indeksipisteluku ilmoittaa, kuinka monta prosenttia kyseisen ajankohdan tarkasteltava muuttuja on perusjakson hinnasta, määrästä tai arvosta. Perusjakson indeksipistelukujen keskiarvo on 100.
Indeksikaava on matemaattinen funktio, jonka avulla havaintoarvoista lasketaan yksittäinen muutosta kuvaava tunnusluku (esim. Fischerin, Laspeyres'n ja Paaschen indeksikaavat).
Kantaindeksissä laskenta-ajankohdan hintaa verrataan aina perusajankohtaan. Kantaindeksissä painot vaihdetaan yleensä harvemmin kuin vuosittain, esimerkiksi viiden vuoden välein.
Ketjuindeksissä vertailu tapahtuu aina peräkkäisten laskenta-ajankohtien välillä. Ketjuindeksissä kahden laskenta-ajankohdan muutoksella viedään eteenpäin halutun perusajankohdan indeksipistelukua. Ketjuindeksissä painot vaihdetaan periaatteessa jokaisena laskenta-ajankohtana.
Toisinaan puhutaan ketjuindeksistä myös sellaisessa tapauksessa, että vertailuperiodi pidetään kiinteänä vuoden sisäisissä vertailuissa, mutta vertailuperiodia ja indeksin painorakennetta muutetaan aina vuoden vaihtuessa.
Kuukausimuutos on indeksin suhteellinen muutos kuukautta aiemmasta ajankohdasta. Muutos ilmoitetaan yleensä prosentteina.
Maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksi mittaa maatalouden kustannustekijöiden hintojen kehitystä. Indeksi kertoo, kuinka paljon maatalouden tuotantovälineiden ostohinnat ovat muuttuneet verrattuna perusajankohtaan.
Neljännesvuosimuutoksella tarkoitetaan vuosineljänneksen indeksin suhteellista muutosta verrattuna edellisen vuosineljänneksen indeksiin. Muutos ilmaistaan yleensä prosenttilukuna.
Kuvaa sen, mikä merkitys kullakin indeksiin kuuluvalla alaindeksillä (hyödykkeellä, palkansaajaryhmällä tms.) on kokonaisindeksin kannalta.
Pisteluku on hintaindekseissä käytetty muutossuure, joka kertoo vertailujankohdan hinnan, keskihinnan tai indeksin suhteessa perusajankohdan hintaan, keskihintaan tai indeksiin. Perusajankohdan pistelukua merkitään tavallisesti luvulla sata. Esimerkiksi jos hyödykkeen pisteluku on tiettynä ajankohtana 105,3, merkitsee tämä, että hyödykkeen hinta on noussut 5,3 prosenttia perusajankohdasta.
Viljelijöiden tuotantovälineistään maksamat verottomat hinnat, kun tuotantovälineet saapuvat tilalle.
Vuosimuutos on indeksin suhteellinen muutos vuotta aiempaan vastaavaan ajankohtaan verrattuna (esim. kuluttajahintojen kokonaisindeksin vuosimuutos eli inflaatio).
Tarkkuus, luotettavuus ja oikea-aikaisuus
Tarkkuus ja luotettavuus yleisesti
Virhelähteitä ja tilaston tarkkuuteen vaikuttavia tekijöitä voivat olla hintatietojen puuttuminen osasta vuotta, tuotteissa tapahtuvien laadunmuutosten puutteellinen käsittely indeksilaskennassa, otantavirhe, indeksin painorakenteen epätarkkuus, mikäli maataloustuotannossa tapahtuu merkittäviä rakennemuutoksia, tiedonantajilta kerättävien hintatietojen kattavuus, virheelliset tiedot sekä mahdolliset käsittelyvirheet. Maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksin tuotekoriin on valittu tärkeimmät viljelijijän hankkimat tuotantotarvikkeet ja palvelut sekä investoinnit. Kaikkia hintoja ei siten seurata vaan tuotekoriin valittu tuote edustaa laajempaa tuoteryhmää.
Oikea-aikaisuus
Maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksi julkaistaan noin 45 päivän viiveellä kunkin tilastokuukauden päättymisen jälkeen.
Oikea-aikaisuus (ennakko) / TP1
Tilastovuoden ennakkotieto julkaistaan noin 45 päivää ennen viiteajankohdan päättymistä.
Oikea-aikaisuus (käyttäjä) / TP2
Kuukausitietojen julkaisuviive on 45 päivää ja vuositiedon 2 kk ja 15 päivää.
Täsmällisyys
Tiedot julkaistaan julkistamiskalenterin mukaisina päivinä.
Täydellisyys
Tilastot julkaistaan tarkimmalla hyödyketasolla kuukausi-, neljännes- ja vuositilastossa.
Muut virhelähteet (non-sampling errors)
Laadunmuutoksista aiheutuva harha
Hintaindeksien tavoitteena on kuvata puhdasta hintakehitystä ja siksi tuotteiden laadun- eli ominaisuuksien muutokset on huomioitava indeksilaskennassa. Laadunmuutosongelmaan törmätään yleensä joko silloin, kun tiedonantaja ilmoittaa, ettei keruussa ollutta tuotetta enää valmisteta tai olemassa olevaan tuotteeseen on tehty muutoksia. Laadunmuutokset voivat aiheuttaa indeksiin virhettä, koska aidon, puhtaan hinnanmuutoksen määrittäminen voi olla vaikeaa, ja kääntäen, laadunmuutoksista johtuvan hinnanmuutoksen osuutta voi olla vaikea arvioida ja eliminoida laskelmista. Jos tuotteen vaihtuessa koko hinnanmuutos oletetaan johtuvaksi tuotteen ominaisuuksien muutoksesta, niin saatetaan jättää huomiotta aito hinnanmuutos, jolloin indeksi ei kyseisen tuotteen osalta virheellisesti muutu ollenkaan. Jos taas koko hinnanmuutos oletetaan johtuvaksi aidosta hinnanmuutoksesta, voi tuotteen ominaisuuksista johtuva muutos jäädä huomiotta ja indeksi muuttuu liikaa.
Katovirhe
Vastauskato on alle 5 %
Vertailukelpoisuus
Maantieteellinen vertailukelpoisuus
Maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksin laatiminen perustuu jäsenmaiden ja Eurostatin yhteisesti laatimaan
käsikirjaan, jonka tavoite on yhtenäiset menetelmät ja vertailukelpoiset tulokset eri maiden välillä.
Ajallinen vertailukelpoisuus
Maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksiä on laskettu vuodesta 1990 lähtien Eurostatin luokituksilla. Indeksisarjat eivät ole kaikilta osin vertailukelpoisia nykyisin käytössä oleviin indeksisarjoihin, esimerkiksi verotuksen ja luokitusten osalta.
Tiedot ovat vertailukelpoisia vuodesta 1995. Suomen liittyessä Euroopan unioniin vuonna 1995 muutettiin maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksin laskentaperusteita Eurostatin luokitusten mukaisiksi. Maatalous tuli vuoden 1995 alusta arvonlisäverotuksen piiriin, mikä laski indeksiä tuona ajankohtana.
Tilastojen välinen yhtenäisyys
Kansantalouden tilinpidon maatalouden taloustilit ja maatalouden hintaindeksien painorakenne ovat yhtenäisiä lukuunottamatta tilojen omaa käyttöä ja varastojen muutosta. Tämä johtuu tilastojen menetelmällisistä eroista.
Yhtenäisyys osavuosittaisten ja vuosittaisten tilastojen välillä
Kuukausi-, neljännesvuosi- ja vuositilatot ovat yhtenäisiä.
Yhtenäisyys kansantalouden tilinpidon kanssa
Maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksin painorakenne vastaa kansantalouden tilinpidon osana laskettua maataloustuotannon arvoa pl. oma käyttö ja varastojen muutos. Maataloustuotannon arvon laskennassa käytetään hyväksi maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksin tietoja.
Lähdeaineistot ja tiedonkeruut
Lähdeaineistot
Maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksin pääasialliset tietolähteet ovat yritykset, yhdistykset ja maatalouskaupan keskusliikkeet. Suoraan yrityksiltä kerättävien tietojen lisäksi hintaindeksien laadinnassa käytetään hyväksi myös muiden Tilastokeskuksen tilastojen hintatietoja tai indeksipistelukuja.
Tiedonkeruumenetelmä
Maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksien lähtötiedot kerätään suoraan tiedonantajilta tilastokeskuksen web-kyselyllä tai puhelimitse. Hintatietoja poimitaan myös yritysten verkkokaupan sivuilta. Muita tiedonlähteitä ovat mm. teollisuuden ja palvelujen tuottajahintaindeksit, rakennuskustannusindeksit ja kuluttajahintaindeksi.
Tiedonkeruun tiheys
Maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksien tiedot kerätään pääsääntöisesti kuukaisittain. Tuotteiden, joiden hintavaihtelu on vähäistä, hintatiedot kerätään neljänneksittäin, puolivuosittain tai kerran vuodessa.
Kustannukset ja vastausrasite
Maatalouden tuottajahintaindeksin tuotantoon käytettiin 0,31 työpäivää vuonna 2019. Tilaston vastausrasite kysely tehtiin vuonna 2019 . Keskimääräinen vastausaika tilaston tiedusteluun oli 27 minuuttia ja mediaani oli 16 min.
Tiedonantajien vastausrasitetta on pienennetty keräämällä tietoa maataloustoimijoiden verkkokaupan kautta.
Menetelmät
Tiedon käsittely
Tarkistetut havaintotapahtumat muodostavat tilastointiaineiston. Tilapäisesti puuttuvat hintahavainnot imputoidaan muiden vastaavien tuotteiden hinnanmuutoksilla tai käytetään edellisen kuukauden hintaa. Pysyvästi puuttuvien hintahavaintojen uudeksi tiedontoimittajaksi valitaan saman kokoluokan toimija.
Indeksipisteluvut lasketaan kantastrategialla hyödyntäen Laspeyres’n indeksikaavaa. Havaintotapahtumat aggregoidaan tuotteita ja tiedonantajia koskevilla painokertoimilla ylemmille tuoteryhmätasoille ja lopulta kokonaisindeksiksi. Painokertoimien avulla saadaan perusjoukkoa kuvaavat indeksipisteluvut ja hinnanmuutokset estimoitua.
Aineiston/datan validointi
Puuttuvia tietoja karhutaan aktiivisesti. Aineistoa tarkistetaan tilastoa laadittaessa sekä havainto että agregaatti-tasolla. Suuret ja poikkeavat hintamuutokset sekä tuotteissa tapahtuneet muutokset tarkistetaan ja pyydetään tarvittaessa lisätietoja tiedonantajalta. Laskettujen indeksipistelukujen oikeellisuutta arvioidaan vertaamalla niitä lähtötietoihin ja yleiseen markkinoilla olevaan tietoon.
Imputointiaste / A7
Imputoitujen havaintojen määrä on hyvin pieni, koska kaikkien tiedonantajien vastauksien saaminen on tavoite. Automaattista imputointijärjestelmää ei ole rakennettu, vaan imputointi perustuu tapauskohtaiseen harkintaan.
Oikaisut
Tilastossa ei tehdä oikaisuja.
Menetelmädokumentointi
Maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksin
menetelmäseloste löytyy tilaston kotisivuilta.
Periaatteet ja linjaukset
Organisaatio
Tilastokeskus
Organisaatioyksikkö
Talous- ja ympäristötilastot
Lainsäädäntö ja muut sopimukset
Tilastojen laadintaa ohjaa tilastolaki. Tilastolaissa säädetään muun muassa tiedonkeruusta, tietojen käsittelystä ja tiedonantovelvollisuudesta. Tietojen käsittelyyn tilastoja tuotettaessa sovelletaan tilastolain lisäksi henkilötietolakia sekä lakia viranomaisen toiminnan julkisuudesta.
Tilastokeskus soveltaa tilastoja laatiessaan EU:n tilastosäädöksiä, jotka ohjaavat kaikkien EU-maiden tilastovirastoja.
Lisätietoja:
Tilastolainsäädäntö
Maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksin tuottaminen perustuu pitkäaikaiseen "herrasmiessopimukseen" Euroopan komission tilastoviraston Eurostatin kanssa. Tilaston laatiminen perustuu välillisesti myös seuraaviin lakeihin: EP:n ja neuvoston asetus maatalouden tilinpidosta (EY) N:o 138/2004, Laki maaseutuelinkeinotilastoista 20.12.1996/1197, Laki maaseutuelinkeinorekisteristä 29.12.1994/1515).
Tiedonantajilta kerätään vain ne välttämättömät tiedot, joita ei saada hallinnollisista aineistoista.
Tietosuojaperiaatteet
Tilastotarkoituksiin kerätyn tiedon tietosuoja taataan tilastolain (280/2004), viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999) annetun lain, EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (EU) 2016/679 ja tietosuojalain (1050/2018) vaatimusten mukaisesti. Tietoaineistot on suojattu käsittelyn kaikissa vaiheissa tarvittavin fyysisin ja teknisin ratkaisuin. Tilastokeskus on laatinut yksityiskohtaiset määräykset ja ohjeet tietojen luottamukselliseen käsittelyyn. Henkilökunnalla on pääsy vain työtehtävien kannalta välttämättömiin tietoihin. Tiloihin, joissa yksikkötason aineistoa käsitellään, ei ulkopuolisilla ole pääsyä. Henkilökunnan jäsenet ovat allekirjoittaneet salassapitositoumuksen palvelukseen tullessaan. Tietosuojan rikkomisesta seuraa rangaistus.
Lisätietoja:
Tietosuoja | Tilastokeskus (stat.fi) Tietosuoja ja -turva tietoja käsiteltäessä
Julkaistavissa tilastoissa tiedot ilmoitetaan tasolla, jolla yksittäisen tiedonantajien tiedot ole yksilöitävissä. Eurostatille toimitettavissa aineistoissa tällaiset tiedot merkitään luottamuksellisiksi.
Julkistamispolitiikka
Tilastokeskus julkistaa uutta tilastotietoa arkipäivisin kello 8:00 verkkopalvelussaan. Tilastojen julkaisuajankohdat kerrottaan ennakkoon verkkopalvelusta löytyvässä julkistamiskalenterissa. Tiedot ovat julkisia sen jälkeen, kun ne ovat päivittyneet verkkopalveluun.
Lisätietoja:
Tilastojen julkistamisperiaatteet Tilastokeskuksessa Tietojen jakaminen
Julkaistut tuottajahintaindeksit toimitetaan vuosineljänneksittäin Eurostatille, joka julkaisee niitä omilla verkkosivuillaan.
Saatavuus ja selkeys
Tilastotiedot julkaistaan tietokantataulukoina StatFin-tietokannassa. Tietokanta on tietojen ensisijainen julkaisupaikka, ja uudet tiedot päivitetään ensimmäisenä tietokantaan. Tilastotietojen julkistuksessa voidaan päivittää olemassa olevia tietokantataulukoita uusilla tiedoilla tai julkaista kokonaan uusia tietokantataulukoita.
StatFin-tietokannassa julkaistavien tilastotietojen rinnalla verkkopalvelussa julkaistaan yleensä tiedote keskeisimmistä tiedoista. Jos julkistus sisältää useamman viiteajankohdan tietoja (esim. kuukausi- ja vuositietoja), julkistetaan verkkopalvelussa näiden tiedot yhteen kokoava katsaus. Sekä tiedotteeseen että katsaukseen listataan julkaisuhetkellä päivittyneet tietokantataulukot. Tilastotietoja voidaan julkaista joissain tapauksissa myös pelkkinä tietokantajulkistuksina StatFin-tietokannassa. Näiden niin kutsuttujen tietokantajulkistusten yhteydessä ei julkaista tiedotetta tai katsausta.
Tiedotteet ja tietokantataulukot julkaistaan kolmella kielellä, suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Tiedotteiden kieliversiot voivat olla suomenkielistä suppeampia.
Julkistuksiin ja tietokantataulukoihin liittyvistä aikataulumuutoksista ja korjauksista viestitään muutostiedotteilla verkkopalvelussa.
Yksikkötason aineistojen saatavuus
Tilaston yksikkötason aineistoa käytetään ainoastaan tilaston tuottamiseen ja muilla kuin tilaston tekijöillä ei ole tällä hetkellä pääsyä mikroaineistoon.
Tietojen revisioitumislinjaukset
Jo julkistettujen tilastotietojen tarkentuminen eli revisio on osa normaalia tilastotuotantoa ja merkitsee laadun parantumista. Periaatteena on, että tilastotiedot perustuvat parhaaseen saatavilla olevaan aineistoon ja tietoon tilastoitavasta ilmiöstä. Toisaalta tarkentumisesta pyritään tiedottamaan mahdollisimman läpinäkyvästi ennakkoon. Ennakkoviestinnällä varmistetaan, että käyttäjät pystyvät varautumaan tietojen tarkentumiseen.
Tilastojulkistusten tietojen tarkentumisen taustalla on useimmiten aineiston täydentyminen. Tällöin uusi, revisioitu tilastoluku perustuu laajempaa tietopohjaan ja kuvaa ilmiötä entistä tarkemmin.
Tilaston tietojen tarkentuminen voi liittyä myös käytettävään laskentamenetelmään, kuten lukujen vuosittaiseen täsmäytykseen tai painorakenteen päivitykseen. Myös perusvuoden ja käytettyjen luokitusten muutoksesta aiheutuu tietojen tarkentumista.
Käyttäjien tarpeet
Indeksin käyttäjiä ovat mm. Tilastokeskuksen kansatalouden tilinpidon maatalouden tilinpito, EU:n maatalouden ja maaseudun kehittämisen pääosasto DG Agri, EU:n tilastovirasto Eurostat, YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO, tutkimuslaitokset, etujärjestöt ja viljelijät.
Käyttäjätyytyväisyys
Varsinaista käyttäjätyytyväisyysmittausta ei ole tehty.
Kansainvälisen yhteistyön puitteissa Eurostatilta saadaan säännöllisesti palautetta tietolähetysten
yhteydessä.
Laadun arviointi
Maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksin laatua arvioidaan useassa tilastoprosessin eri vaiheessa. Kuukausittain tarkastellaan tilaston yksikkötason aineiston muutoksia ja poikkeuksellisten tietojen oikeellisuus selvitetään. Myös aggregaattitason tiedot tarkistetaan.
Laadunvarmistus
Laadunhallinta edellyttää toiminnan kokonaisvaltaista ohjausta. Tilastoalan oma laadunhallinnan kehikko on Euroopan tilastojen käytännesäännöstö (CoP). Kehikot täydentävät toisiaan. Myös Suomen virallisen tilaston laatukriteerit ovat yhteensopivat Euroopan tilastojen käytännesääntöjen kanssa.
Lisätietoja: Laadunhallinta | Tilastokeskus (stat.fi)
Maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksin tuotantoa ohjaa lisäksi Eurostatin laatima Maatalouden hintatilastojen käsikirja.
Käyttäjien käyttöoikeudet
Tiedot julkistetaan kaikille käyttäjille samanaikaisesti. Tilaston tietoja saa Tilastokeskuksessa käsitellä ja niistä saa antaa tietoja ennen julkistamista vain henkilö, joka osallistuu kyseisen tilaston laadintaan tai tarvitsee ko. tilaston tietoja omassa työssään ennen tietojen julkistamista.
Tilastojen julkistamisperiaatteet
Tilastokeskus on aineistojen tuottaja ja tekijänoikeuden haltija, ellei tuotteen, tiedon tai palvelun yhteydessä erikseen toisin ilmoiteta.
Tilastotietojen käyttöehdot.