Vapaa-ajan osallistuminen: tilaston dokumentaatio
Tilaston dokumentaatiossa kuvataan, miten tilasto on laadittu ja mitä menetelmiä laadinnassa on käytetty. Tiedot auttavat tulkitsemaan tilastojen lukuja sekä arvioimaan niiden luotettavuutta ja vertailukelpoisuutta. Laaturaportti pohjautuu EU:n SIMS-malliin. Dokumentaatiosta löytyvät myös tilaston muutoksista kertovat muutostiedotteet ja mahdolliset tarkentavat menetelmäkuvaukset.
Jos etsit tämän tilaston tilastolukuja, siirry tilaston sivulle: Vapaa-ajan osallistuminen
Laaturaportti
Tilaston yleiskuvaus (SIMS 3.1)
Vapaa-aikatutkimus on kyselytutkimus, jossa selvitetään väestön vapaa-ajan harrastuksia ja yhteiskunnallista osallistumista, niiden kehitystä ja eri väestöryhmien osallistumista. Tutkimuksella saadaan lisäksi tietoa mm. työn ja vapaa-ajan suhteesta, sosiaalisista suhteista ja eri elämänpiirien tärkeydestä. Vapaa-aikatutkimus on tehty vuosina 1977, 1981, 1991, 2002 ja 2017. Vapaa-aikatutkimuksen tiedot kerättiin vuonna 2017 itsetäytettävällä verkko- ja postikyselylomakkeella sekä käyntihaastatteluilla.
Käsitteet ja määritelmät (SIMS 3.4)
Aktiivinen kulttuuritilaisuusyleisö
Käynyt vähintään 6 kertaa vuodessa teatterissa ja/tai tanssiesityksissä ja/tai konserteissa ja/tai vähintään 3 kertaa oopperassa ja/tai vähintään kerran kuukaudessa elokuvissa.
Aktiivinen liikunnan harrastaja
Harrastaa liikuntaa vähintään kolmena päivänä viikossa.
Aktiivinen liikunnan lajiharrastaja
Harrastanut viimeisen 12 kuukauden aikana säännöllisesti noin kerran viikossa ainakin muutaman kuukauden ajan jotakin liikuntalajia.
Itsetekeminen harrastuksena
Harrastaa jotakin seuraavista: käsityöt, kirjoittaminen, tanssi, valokuvaaminen, puutarhanhoito, kuvataiteet, soittaminen, laulaminen, ruuanlaitto, videokuvaaminen, musiikin tekeminen (säveltäminen), runojen lausuminen, näytteleminen.
Kulttuuritilaisuusyleisö
Käynyt vähintään kerran vuodessa jossakin seuraavista kulttuuritilaisuuksista: teatteri, konsertti, ooppera, tanssiesitys, elokuva, kulttuuritapahtuma.
Kulttuuriyleisö
Käynyt vähintään kerran vuodessa jossakin seuraavista: teatteri, konsertti, ooppera, tanssiesitys, elokuva, kulttuuritapahtuma, taidenäyttely, museo. Kulttuuriyleisöön kuuluvat kulttuuritilaisuusyleisön lisäksi myös ne henkilöt, jotka ovat vierailleet taidenäyttelyissä tai museoissa. Vrt. kulttuuritilaisuusyleisö.
Liikunnan harrastaja
Harrastaa liikuntaa vähintään kerran viikossa.
Toimintavaltuudet (SIMS 6)
Toimivaltuudet arcu eros, elementum eget dui sed, volutpat dictum odio. Proin et tortor pellentesque, semper dui eget, ultricies tellus. Nam placerat tortor diam. Ut suscipit, turpis non interdum fringilla, felis orci scelerisque lectus, tempor lobortis neque libero non neque. Aliquam commodo justo et aliquam ultrices.
JsonOther-testi:
| a | ||||
|---|---|---|---|---|
| x | y | z | ||
| zzz | x | 6 | 5 | 6 |
| y | 4 | 2 | 6 | |
| z | 5 | 2 | 6 | |
| yyy | x | 6 | 2 | 6 |
| y | 2 | 2 | 6 | |
| z | 1 | 2 | 6 | |
Laadunvarmistus (SIMS 11.1)
Laadunvarmistus lorem diam, sodales sit amet commodo non, rhoncus non justo. Maecenas sollicitudin, nunc sed lacinia ullamcorper, dolor libero eleifend diam, nec ornare quam risus nec ipsum. Cras tortor sapien, aliquet sit amet mauris vitae, placerat accumsan dolor. Donec congue quis odio a pulvinar.
Julkistamiskalenteri (SIMS 8.1)
Julkistamiskalenteri a sodales felis. Etiam gravida massa vel erat elementum, in elementum arcu vehicula. Aliquam molestie mi id orci gravida tincidunt aliquet in felis. Sed venenatis sit amet quam ut pharetra. Sed vitae tempor tellus. Integer sollicitudin nulla risus, vitae blandit enim elementum finibus.
Käyttäjien käyttöoikeudet (SIMS 8.3)
Käyttäjien käyttöoikeudet porta, leo a placerat ultrices, lectus ex ornare lectus, vel porttitor nisi nulla ac felis. Vivamus scelerisque purus eget orci iaculis, eget mattis lacus finibus. Proin lobortis, est egestas tempor fringilla, massa quam dignissim lacus, a maximus urna quam et elit. Integer tristique elit nec mauris pellentesque mattis.
Tietosuojaperiaatteet (SIMS 7.1)
Tietosuojaperiaatteet ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Phasellus in gravida ligula. Aenean elementum ligula libero, sit amet sagittis libero condimentum et. Nulla facilisi. Nullam ornare, ex sed egestas rhoncus, neque nisi sodales risus, sit amet aliquet enim nunc eu turpis. Duis hendrerit interdum mauris id pulvinar.